Brysselissä on tällä hetkellä käynnissä useita suuria kaupan alalle merkityksellisiä hankkeita. Yksi keskeisistä on esimerkiksi unionin yhteinen maatalouspolitiikka, jonka tulevien linjojen valmistelu nykyisen, vuoteen 2020 päättyvän kauden jälkeen on jo alkanut. Kyse on ensi sijassa verorahojen käytöstä maatalouden tukemiseen. Tukijärjestelmä ylläpitää ylituotantoa eikä kannusta toiminnan tehostamiseen. 

On selvää, että alkutuotanto kipuilee markkinatalouden paineessa. Poliitikkojen piirissä onkin noussut voimakas tarve puuttua lainsäädännöllä elintarvikeketjun sopimuskäytäntöihin, joiden väitetään kohtelevan kaltoin alkutuottajia. Tällainen sääntelyhalukkuus perustuu virheelliseen tilannekuvaan. Kenties kuvitellaan, että sopimusvapautta sorkkimalla voitaisiin vaikuttaa arvonlisän jakautumiseen elintarvikeketjussa ilman, että maatalousyrittäjän tarvitsisi reagoida markkinoiden muutoksiin. Samalla sivuutetaan kokonaan se, että sopimusketjun dynamiikkaan kajoaminen voi pahimmillaan johtaa koko ketjun kustannuskilpailukyvyn heikentymiseen ja ruoan kuluttajahintojen nousuun. Tämä tuskin voi olla EU:n intressi, vaikka maatalous sen politiikassa onkin ylipainottunut. Toivottakoon, että järjen ääni voittaa, kun komissio puntaroi asiaa.

Toinen keskeinen kauppaan vaikuttava kysymys EU:ssa on jätteet. Parlamentin ympäristöasioista vastaava valiokunta äänesti hiljan niin sanotusta kiertotalouspakettia koskevasta kannastaan. Kiertotalouspaketissa on kyse komission esityksestä useiden jätealan EU-säädöksien muuttamisesta. Tavoitteena on ensi sijassa syntyvän jätteen määrän vähentäminen ja kierrätyksen lisääminen. Valiokunnan kannasta äänestetään maaliskuun puolivälissä parlamentin täysistunnossa, jonka jälkeen parlamentilla on mandaatti aloittaa toimielinten väliset neuvottelut lopullisista EU-säädöksistä.

Kaupan mielenkiinto uudistuksissa kohdistuu muun muassa ruokajätteen vähentämiseen ja pakkausjätteiden nouseviin kierrätystavoitteisiin. Suomalainen kauppa toimii tunnetusti vastuullisesti. Kaupan alalla on jätteen määrän vähentämiseen luonnollinen intressi, sillä kaikki toiminnassa syntyvä hävikki ja jäte maksavat. EU:lta toivoisimme kuitenkin joustavampaa lähestymistapaa, jossa voitaisiin paremmin huomioida jäsenvaltioiden erilaiset lähtökohdat. Suomen kaltaisessa harvaanasutussa maassa jätteiden keräys ja kierrättäminen on huomattavan kallista. Jätteiden kuljettamisesta myös syntyy ympäristökuormitusta. EU:n jätehierarkiaa ei tulisi tulkita niin tiukasti, ettei siitä voitaisi poiketa tilanteissa, joissa kierrätyksestä aiheutuu suuremmat päästöt kuin vaikkapa jätteen hyödyntämisestä energiana. Tällainen tilanne on vaikkapa puupakkauksissa, joissa korkeiden kierrätysasteiden tavoittelu ei Suomessa ole ympäristön kannalta järkevää.

Käsin kosketeltavasta digitaaliseen. Komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategian seurauksena useita EU-säädöksiä on päätynyt lainlaatijan tarkasteltavaksi. Kuluttajansuojasääntelyn piiristä kaupan kannalta keskeisiä ovat digitaalisia sopimuksia koskevat direktiiviehdotukset. Niillä komissio pyrkii harmonisoimaan tietyt kuluttajan oikeuksia koskevat säännöt, jotka ovat olennaisia rajat ylittävän verkkokaupan kannalta. Kaupan alan näkökulmasta epäonnistunut ratkaisu on, että digitaalisen sisällön ja fyysisen tavaran verkkokauppaa on lähdetty sääntelemään kahdessa erillisessä direktiivissä. Lähestymistapa sotii yhdenmukaistamistavoitetta vastaan ja pahimmillaan hajauttaa kuluttajien oikeuksia koskevat säännökset myytävän tuotteen tai palvelun mukaan myös sisällöllisesti.

Digitaalisiin sisämarkkinoihin liittyy myös komission tammikuinen ehdotus uudeksi sähköisen viestinnän tietosuoja-asetukseksi, jonka mukaan kaikki sähköinen viestintä sisältöineen ja välitystietoineen ovat lähtökohtaisesti luottamuksellisia. Sääntely laajennettaisiin koskemaan kaikkia palveluntarjoajia, jotka tarjoavat sähköisiä viestintäpalveluja. Sääntelyn piiriin tulisivat uutena erilaiset pikaviestinsovellukset ja sosiaalisen median sovellukset, mutta myös koneiden välinen viestintä, joka katsottaisiin lähtökohtaisesti sähköiseksi viestintäpalveluksi. Uusi asetus määrittelisi tarkemmin myös suoramarkkinoinnin sallittavuutta ja evästeiden hyödyntämistä. Komission tavoitteena on suojata viestinnän luottamuksellisuutta, mikä sellaisenaan on kannatettava asia. Jatkovalmistelussa tulee kuitenkin varmistua, ettei sääntelyllä luoda epätarkoituksenmukaisia lisävaatimuksia henkilötietojen hyödyntämiselle markkinoinnissa.

Tehtävää kaupan EU-edunvalvonnassa riittää, sillä valtaosa vähittäiskauppaa koskevasta sääntelystä tulee unionista. Kiistatonta kuitenkin on, että kaupan alalla on yhteiskunnassa on suuri merkitys: kaupan osuus bruttokansantuotteesta niin Suomessa kuin koko EU:ssa on noin 10 prosenttia. Siksi onkin tärkeää, että kaupan alan ymmärrys ja päätösten vaikuttavuus alaan lisääntyy niin Brysselissä kuin Suomessa.

Kirjoittaja on Kaupan liiton asiantuntija.