VALTIOVARAINMINISTERIÖ
Viite: VM064:00/2016

Valtionvarainministeriö on pyytänyt Päivittäistavarakauppa ry:ltä (PTY) ja Kaupan liitto ry:ltä lausuntoa otsikkoasiassa. Kiitämme lausuntopyynnöstä ja lausumme seuraavaa:

Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että makeisten ja jäätelön valmisteverosta luovuttaisiin. Lisäksi ehdotetaan, että maitoa korvaavat maustamattomat kasvipohjaiset juomat sekä jää ja lumi rajattaisiin veron ulkopuolelle. Jääpalat rajattaisiin myös juomapakkausveron ulkopuolelle.

PTY ja Kaupan liitto kannattavat esitystä. Makeisten ja jäätelön valmisteveroon on liittynyt neutraalisuusongelmia, joihin myös Euroopan komissio on kiinnittänyt huomiota. Komissio on arvioinut, että nykymuotoiseen, tullitariffin nimikkeisiin sidottuun ja valtiontaloudellisin perustein kannettavaan veroon voi sisältyä valtiontueksi katsottavia elementtejä. Vero ei komission mukaan kohtele samankaltaisia tuotteita neutraalisti ja voi sisältää siksi valtiontueksi katsottavaa valikoivaa verotukea veron ulkopuolelle jääville tuotteille.

Verosta luopumista puoltaa sekin, että terveellisiin elintapoihin kannustaminen taloudellisilla ohjauskeinoilla kuten verotuksella on käytännössä todettu vaikeaksi. Yhtäältä veron terveyspoliittisten vaikutusten toteennäyttäminen on vaikeaa. Lisäksi kulutukseen kohdistettavat verot heikentävät suoraan kaikkien kuluttajien ostovoimaa, mikä puolestaan heijastuu kaupan alan mahdollisuuksiin työllistää ja luoda talouskasvua.

PTY ja Kaupan liitto haluavat lisäksi kiinnittää huomiota siihen, että makeisten ja jäätelön valmisteveron poistuminen ajoittuu esityksen mukaan vuoden taitteeseen, jota edeltää makeisten myynnin kannalta tärkeä joulusesonki. Tuotteet, jotka lasketaan verottomasta varastosta kulutukseen vuoden 2016 aikana, ovat vielä veron piirissä. Verottomia varastoja on niin makeisteollisuudella, maahantuojilla kuin kaupalla. Mikäli markkinoilla on alkuvuonna yhtä aikaa samoja tuotteita sekä verollisina että verottomina, johtaa kilpailu vähittäiskaupan tasolla käytännössä siihen, että kaikki tuotteet on myytävä verottomaan hintaan. Tällöin vanhan valmisteveron osuus jää käytännössä elinkeinoelämän kannettavaksi, mikä ei ole kulutusveron tarkoitus. Toivommekin, että esityksessä pyrittäisiin huomioimaan edellä mainittu siirtymäkauden tilanne siten, ettei siitä aiheudu kohtuuttomia taloudellisia vaikutuksia elinkeinoelämälle.

PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA RY KAUPAN LIITTO RY
Kari Luoto Juhani Pekkala
Toimitusjohtaja Toimitusjohtaja