OTK Katriina Jaakkola on nimitetty maaliskuun alusta alkaen BTJ Finland Oy:n toimitusjohtajaksi.

Katriina Jaakkola on aiemmin toiminut Kirjakauppaliiton ja Kirjamedian toimitusjohtajana, Talentum Median Ammattikirjojen vastaavana kustannuspäällikkönä sekä monissa muissa kirja-alan merkittävissä luottamustehtävissä. Viimeiset kaksi vuotta Jaakkola on toiminut myös kuluttaja-asioiden asiantuntijana Kaupan liitossa.

BTJ Finland Oy on Suomessa yksi johtavista yleisten kirjastojen aineisto- sekä palveluvälittäjistä. Päätuoteryhmiä ovat mm. kirjastoaineistonvälitys, luettelointi- ja tietokantapalvelut, Avain-kustantamo sekä BTJ Pron kirjastokalusteet ja kirjastotarvikkeet. Lisäksi BTJ välittää koulukirjoja peruskouluille. Henkilöstön määrä on n. 50.

BTJ Finland Oy on osa uutta Booky.fi Oy:n muodostamaa konsernia.

”Booky-konsernin yhtiöiden tavoitteena on jatkossakin tarjota asiakkailleen uusia ja innovatiivisia palveluja, joiden kehittäminen on tärkeimpiä tavoitteitamme. Katriina Jaakkola tuo kokonaisuuteen vahvaa kirja-alan osaamista. Kun tämä yhdistetään BTJ:n vankkaan kirjasto-alan toimintaan, uskomme menestyksekkääseen tulevaisuuteen. Toivotammekin Katriinan erittäin tervetulleeksi tiimiin,” Booky.fi:n hallituksen jäsen Antti Ypyä sanoo.