Olarin koulussa jaettiin Reilun kaupan maaottelupäivänä banaanimaistiaisia. Kuvaaja: Joanna Moorhouse.

Signaalit eettisen kuluttamisen lisääntymisestä eivät ole enää hiljaisia. Tietoisuus esimerkiksi tuotteiden alkuperästä ja hiilijalanjäljestä kasvaa jatkuvasti ja kuluttajien henkilökohtaiset arvot heijastelevat globaalia huolta.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin kesällä 2009 teettämän eettistä kuluttamista selvittäneen tutkimuksen mukaan 46 prosentille vastaajista tuotteen alkuperä on melko tärkeä peruste ostaa tuote.

"Kriittiset kuluttajat ovat varteenotettava asiakasryhmä", sanoi PAMin puheenjohtaja Ann Selin tänään Työ ja tulevaisuus -seminaarissa.
"Haasteena onkin, miten saadaan kauppa ja eettinen kuluttaminen yhdistettyä."

Selin pohti seminaarissa, että miten kuluttamisen pienenemisen uhka käännettäisiin eduksi.
"Älä osta mitään -päivä voitaisiin muuttaa Osta vastuullisemmin -päiväksi", Selin ehdotti.

Myyjät koulutettava tuotteen taustoihin

Myyjällä on suuri vastuu ostotilanteessa. Siksi heidän kouluttamiseen ja perehdyttämiseen tulisikin Selinin mukaan lisätä enemmän huomiota kun kiinnostus eettiseen kuluttamiseen kasvaa.
"Kasvavan tuotetiedon ja henkilökohtaisen palvelun lisääntynyt tarve asettaa kaupan myyjille ja heidän perehdytykselleen lisää paineita."

Lue aikaisemmin aiheesta julkaistut uutiset:
Ekovaatteita laajalti nettikaupoista 15.9.2009
Eettisyydestä tulossa kilpailuetu 27.8.2009
Tuotteen alkuperä ei tärkeä hankintaperuste 14.7.2009