Ruotsalaisten muotiketjujen One Bag Habit -aloite laajenee Suomeen. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota ostoskassien aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin. One Bag Habit on tervetullut lisä keinovalikoimaan, kun mm. muovin kulutusta pyritään vapaaehtoisin toimin vähentämään.

H&M:n Ruotsin maaorganisaatio, KappAhl ja Lindex lanseerasivat One Bag Habit -hankkeen viime kesänä Ruotsissa, jossa siihen on liittynyt lähes 20 muotikaupan yritystä. Suomessa helmikuussa starttaava aloite on KappAhlin ja Lindexin käynnistämä. Ensimmäisinä yrityksinä mukaan ovat lähteneet Gina Tricot, Meritta Bra Oy ja Nilson Group.

One Bag Habit -hankkeessa mukana olevat yritykset sitoutuvat veloittamaan maksun kaikenlaisista ostoskasseista ja lahjoittamaan niistä syntyvän voiton itse valitsemaansa, kestävää kehitystä edistävään kohteeseen. Lahjoituksesta raportoidaan vuosittain yrityksen verkkosivuilla tai vuosikertomuksessa.

Ruotsissa ostoskassien määrän on jo huomattu merkittävästi vähentyneen, kerrotaan yritysten yhteisessä tiedotteessa. Kaikenlaisilla ostoskasseilla on vaikutuksia ympäristöön – niin muovi-, paperi- kuin erilaisilla kangaskasseillakin. One Bag Habit tähtää uudenlaiseen ajattelutapaan, jossa ostoksille lähtiessä kotoa napattaisiin mukaan oma kassi. 

”On hienoa, että vaatekaupan alan yritykset ovat aloitteellisia ja luovat itselleen sopivia keinoja vähentää ostoskassien ja siten muovin kulutusta”, sanoo Kaupan liiton ympäristöasiantuntija Marja Ola.

Kaupan liiton ja ympäristöministeriön syksyllä 2016 solmima Green deal -sopimus muovikassien käytön vähentämisestä vastaa EU-lainsäädännön vaatimuksiin vapaaehtoisesti sopimalla. Marja Ola arvioi, että One Bag Habitin kaltaiset hankkeet täydentävät hienosti keinovalikoimaa, jolla EU-direktiivin tavoitteisiin voidaan päästä.

Suomessa One Bag Habit -aloite toteutetaan yhdessä Muotikaupan Liiton kanssa.

”Muotikaupan Liiton jäsenyritykset ovat olleet aktiivisesti mukana muovikassien kulutuksen vähentämisessä EU:n vaatimalle tasolle. One Bag Habit on yksi toimiva ja vastuullinen tapa olla mukana yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo Muotikaupan Liiton toimitusjohtaja Esko Leppäkorpi.