Kaupan alan yritykset ovat ryhtyneet toden teolla taisteluun muovijätteen vähentämiseksi. Muovikassien käyttöä vähentävä Green deal -sopimukseen ovat sitoutuneet jo isoimmat päivittäistavarakaupat ja tavaratalot. Viimeisimpänä muovikassien vähentämiseen on sitoutunut UFF. Kaupan liitto järjestää kesäkuussa tilaisuuden, jossa kerrotaan, millaisia työkaluja Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus ja muovikassisopimus tarjoavat yrityksille vastuullisuustyöhön.

Merten roskaantumisen estämiseksi EU:ssa on päätetty vähentää radikaalisti muovijätteen syntymistä. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan enintään 40 kappaletta henkeä kohden vuodessa.

Suomessa EU:n pakkausjätedirektiivin toteuttamiseksi muovikassien ja -pussien käyttöä on ryhdytty vähentämään vapaaehtoisin toimin. Kaupan liitto teki vuonna 2016 ympäristöministeriön kanssa green deal -sopimuksen, jolla vähennetään muovikassien kulutusta Suomessa. Puolen vuoden jälkeen lähes kaikki suurimmat vähittäiskaupan alan yritykset ovat jo sitoutuneet vähentämään muovikassien ja -pussien käyttöä.

Tähän mennessä muovikassien vähentämiseen ovat sitoutuneet jo Kesko, Lidl, SOK, Stockmann, Tokmanni ja UFF.

Kaupan alan yritykset ovat omissa sitoumuksissaan muun muassa päättäneet lopettaa ilmaisten muovikassien jakamisen ja panostaa kierrätysmuovikasseihin.

”On hienoa, että meillä on muovikassisopimuksessa mukana merkittävä osa muovikassien vuosivolyymista. Toivomme kuitenkin mukaan lisää aktiivisia kaupan alan yrityksiä, jotka konkreettisella sitoumuksella haluavat viestiä vastuullisuudestaan”, Kaupan liiton asiantuntija Marja Ola sanoo.

Vastuuklinikalla tietoa Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksesta ja muovikassisopimuksesta 

Kaupan liitto järjestää maanantaina 5. kesäkuuta Vastuuklinikka-tilaisuuden, jossa kerrotaan, miksi yrityksen kannattaa lähteä mukaan muovikassisitoumukseen ja millaisia työkaluja vastuullisuustyöhön Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus ja muovikassisopimus antavat yrityksille omaan vastuullisuustyöhön.

”Tekemällä muovikassisitoumuksen yritys osoittaa vastuullisuutta konkreettisesti. Sitoumuksen tekeminen ja toimenpiteistä raportointi on tehty helpoksi ja yritystä mahdollisimman vähän rasittavaksi”, Ola huomauttaa.

Kaupan Green deal -sopimus on Suomessa ainutlaatuinen, ja se on saanut myös kansainvälistä huomiota. Esimerkiksi kesäkuun alussa Helsingissä järjestettävässä World Circular Economy Forumissa ympäristöministeriö ja valtioneuvoston kanslia esittelevät Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta ja muovikassisopimusta.