Oikeusministeriö valmistelee sakon muuntorangaistuksen laajentamista koskevan lakiesityksen antamista eduskunnalle lokakuussa.

Esityksen mukaan seitsemäs samankaltainen sakkorikos vuoden aikana käsiteltäisiin tuomioistuimessa, jonka määräämät sakot voitaisiin muuntaa vankeudeksi, jos sakkoja ei makseta. ”Esityksen tarkoituksena on edistää rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta, lain kieltojen ja käskyjen noudattamista sekä yleistä lainkuuliaisuutta”, toteaa Kaupan liiton turvallisuusasioista vastaava asiantuntija Ilkka Nieminen.

Kaupan liitto kannattaa esitystä, joka laajentaa muuntorangaistuksen käyttöä, mutta joka sisältää myös lievennyksiä muuntosuhteeseen, jolla sakkoja muunnetaan vankilavuorokausiksi. Esityksessä myös vankilavuorokausien enimmäismäärää lyhennetään.

Sakkovankien kuntoutusta voidaan tehostaa vankilassa, ja rikoksenuusijoihin kohdistaa myös sosiaalisia toimia. ”Rikoskierre on mahdollista katkaista sosiaalisin toimin, mutta ensin yhteiskunnan on saatava tukeva ote tästä kohderyhmästä. Heitä ei voida hylätä kadulle jatkamaan kauppaan kohdistuvaa taparikollisuuttaan”, Nieminen toteaa. ”Rangaistusjärjestelmän ennalta estävää vaikutusta tulee kehittää edelleen, samoin kuin yhteiskunnan tukipalveluita rikoksenuusijoille.”

Sakon muuntorangaistus ei ole ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. ”Rikosten ennaltaehkäisemisen lisäksi rangaistusjärjestelmän perustehtävänä on sovittaa rikos yhteisön silmissä. Kauppaan kohdistuva rikos on rikos siinä missä muutkin rikokset ja siitä tulee seurata rangaistus”, Nieminen sanoo.

Kaupan kannalta kyse on myös työsuojelusta ja turvallisuudesta. ”Meille on tärkeää, että kaupassa on hyvä olla töissä”, Nieminen päättää.

Kuva: 123RF