Tekninen kauppa kävi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä odotettua paremmin. Kasvua kertyi lähes 8 prosenttia. Myös tulevaisuuden näkymät jatkuvat valoisina.
Lähde: Teknisen Kaupan Liitto

Teknisen kaupan myynti kasvoi tammi-maaliskuussa 7,8 prosenttia edellisvuodesta, selviää Teknisen Kaupan Liiton jäsenyrityksiltään keräämistä tiedoista. Yhteensä myynti oli reilut 2 miljardia euroa.

Vahvinta kasvu oli raaka-ainetoimialalla, jossa kasvu ylsi peräti 17 prosenttiin. Rakennusalan tuotteiden ja palveluiden myynti kasvoi 8 prosenttia, jossa vahvaa kasvua oli etenkin LVI- ja sähkötekniset tuotteiden myynnissä. Tuotteiden ja palveluiden myynti teollisuudelle puolestaan lisääntyi reilut 6 prosenttia.

Teknisen kaupan kuluttajatuotteiden, kuten moottoripyörien ja puutarhakoneiden, myynti sen sijaan supistui 3 prosenttia viime vuodesta. Maaliskuussa alan myynti kuitenkin piristyi.

 ”Suomen tilanne näyttää paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Tämä lupaa hyvää myös tekniselle kaupalle. Positiivinen vire on selvästi levinnyt rakentamisesta teollisuuteenkin. Raaka-ainekaupan vahvoihin lukuihin vaikuttaa osaltaan niin teräksen kuin öljynkin hintojen nousu, mutta myös volyymit kehittyvät hyvin”, Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo. 

Odotukset jatkuvat valoisina

Hyvin sujuneen alkuvuoden ohella myös näkymät alan yrityksissä näyttävät valoisilta. Teknisen Kaupan Liiton suhdannebarometrin mukaan alan yritykset odottavat hyvän kasvun jatkuvan niin vuoden toisella neljänneksellä kuin koko seuraavan vuoden ajan.

Liiton huhtikuussa tekemässä kyselyssä 80 prosenttia uskoi myynnin kasvavan. Myynnin supistumista ennakoi vain noin prosentti vastaajista. Alan yritykset arvioivat myös lisäävänsä henkilökunnan määrää vuoden kuluessa.