Itsepalvelukassoista on povattu jo jonkin aikaa vähittäiskaupan uutta palvelukonseptia. Toistaiseksi itsepalvelulinjat eivät ole vielä yleistyneet vähittäiskaupassa, vaikka esimerkiksi kirjastoissa self scanning –järjestelmät ovat olleet arkipäivää jo pitkään.

Ensi viikolla uutustekniikkaa voi testata Myymälä-messuilla ruotsalaisen Itabin itsepalvelukassajärjestelmätoimittajan toimesta. Itabin mukaan kaupan kassoista voidaan automatisoida jopa kolmannes. Valmistajan mukaan työkierto lisääntyy uusien työtehtävien kautta ja henkilökuntaa vapautuu asiakaspalveluun.

Ruotsalainen Itab suunnittelee myymäläjärjestelmiä erikois- ja päivittäistavarakaupalle. Sen asiakaskuntaan lukeutuvat muun muassa vähittäiskauppaketju Tesco, Spar, Coop ja Clas Ohlson.

Itsepalvelujärjestelmiä on ollut maailmalla käytössä jo 90-luvun alusta lähtien. Asiakkaille järjestelmien on luvattu tarjoavan nopeampaa asiointia kaupassa, koska yhden ihmiskassan sijaan kaupassa voi toimia useita itsepalvelukassoja. Kaupalle itsepalvelujärjestelmien on odotettu tuovan kustannustehokkuutta. Käytännössä kuitenkin itsepalvelukassan kokematon käyttäjä saattaa aiheuttaa viivästyksiä kassajonossa.

Itsepalvelujärjestelmien korvaavaksi tekniikaksi löytyy muun muassa rfid-tekniikka, jonka odotetaan yleistyessään nopeuttavan kassatapahtumaa nykyisestä.