Aamulla käynnistynyt satama-ahtaajien lakko voi Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n puheenjohtaja Sakari Tammisen mukaan romuttaa Suomen kriisissä olevan talouden. Kaupan alalla lakon vaikutukset näkyvät ensimmäisenä teknisessä kaupassa, jossa kemikaalien jakelijat ja maahantuojat ovat riippuvaisia metsäteollisuudesta.

EK:n mukaan lakolla on Suomelle kaksi merkittävää vaikutusta. Lakko pysäyttää tuonnin ja viennin sekä aiheuttaa tuotannon katkoksia ja siten lomautuksia ja työttömyyttä. Pidemmällä tähtäimellä suomalaiset yritykset menettävät kilpailukykyään sekä uskottavuutta toimitusvarmuudessa.

"Ahtausalan lakko osuu pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tässä tilanteessa, jossa monet vientiyritykset kamppailevat olemassaolostaan, pieni avainryhmä on valmis estämään talouden elpymisen", toteaa Sakari Tamminen.

Materiaalien toimitukset häiriintyvät

Metsäteollisuus on jo päättänyt tuotannon alasajosta, joten kemikaalien kysyntä on tältä osin pysähtynyt. Teknisen kaupan yritykset hankkivat omiin prosesseihinsa tuotantotarvikkeita ja -materiaaleja, joiden toimitukset nyt häiriintyvät.

Teknisen kaupan yritykset toimittavat myös monenlaisia prosessiteollisuudessa käytettäviä koneita, laitteita ja komponentteja, joista osa on välttämättömiä toiminnan pyörimiselle. Jos komponenttien saatavuus heikentyy, voi isojenkin tuotantolaitosten toiminta häiriintyä.

Terästeollisuudessa tilanne vaihtelee yrityksittäin. Esimerkiksi Rautaruukilla on oma satama, jonka ansiosta se voi toimittaa omia tuotteitaan asiakkaileen lakonkin aikana.

"Ongelmalllista on se, että lakon vuoksi Suomi osoittautuu epävarmaksi tuotantopaikaksi. Jos tuotanto siirretään väliaikaisesti Suomen ulkopuolelle, se voi jäädä sinne myös pysyvästi", huomauttaa Teknisen kaupan ja palveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja Markku Uitto.

Lakko ei anna aihetta hamstraukseen

Päivittäistavarakaupassa tuontielintarvikkeiden osuus on 40 prosenttia kaikista kaupan myymistä elintarvikkeista. Ahtaajien lakko tuo kustannuksia ja hankaluuksia eteen myös päivittäistavarakaupalle, mutta kauppa tekee parhaansa palvellakseen kuluttajaa hyvin, sanoo Päivittäistavarakauppayhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Laine.

"Elintarvikkeiden hamstraamiseen ei ole tämänkään lakon aikana mitään syytä. Pitkittyessään lakko saattaa näkyä ulkomaisten elintarvikkeiden saatavuuden heikkenemisenä", Laine kertoo.

Lue lisää:
Elinkeinoelämän keskusliitto: Ahtausalan lakko romuttaa elpymisen - työrauhajärjestelmä on uudistettava 4.3.2010
Teknisen Kaupan ja Palveluiden Yhdistys: Ahtaajalakon vaikutukset tekniseen kauppaan 4.3.2010
Aikaisemmin aiheesta: Satamalakko käynnistyi kello kuusi 4.3.2010