Helsingin keskustasta 10 kilometrin säteellä toimiva Kauppakassi.com kerää tavarat Metro-tukun valikoimasta ja toimittaa ne pakettiautolla kylmälaatikoissa asiakkaille. Päivittäistavaroiden verkkokauppa mainostaa, että palvelu soveltuu esimerkiksi ikäihmisille tai liikuntarajoitteisille asiakkaille. Myös yritysasiakkaita luvataan palvella.
"Kilpailuvalttimme on juurikin henkilökohtainen palvelu. Puhelintilaukset otamme vastaan henkilökohtaisesti ja kuljetamme tuotteet asiakkaalle itse. Ehdimme myös vaihtaa muutaman sanan asiakkaiden kanssa, kun toimitamme tuotteet kotiovelle", kertoo kauppias Juhani Vahtera.
"Meidän kanssa asioiminen on kuin lähikaupassa kävisi ostoksilla."
Internetissä toimivia ruokakauppoja ei ole kovin montaa ja menestyminen on ollut vaikeaa. Kauppias Vahtera uskoo kuitenkin, että ruokakaupan tulevaisuus on verkossa ja nimenomaan asiakkaiden toiveessa saada tuotteet kotiinkuljetettuina.
"Ihmisillä on entistä vähemmän aikaa käydä kaupassa, joten verkosta ostaminen lisääntyy. Tosin haasteet ovat meillä tiedossa ja siksi lähdemme varsin pienimuotoisesti ja asiakaslähtöisesti liikkeelle."
Kauppakassi.com on aloittanut palvelunsa markkinoinnin yhteisöpalvelu Facebookissa ja Helsingissä ilmestyvässä Kamppi Eira -lehdessä.
"Ensimmäiset tilaukset otettiin vastaan viime viikolla, ja tästä tämä lähtee", Vahtera kertoo. Verkkotilausten vastaanottaminen aloitetaan helmikuun alkuun mennessä, kauppiaat lupaavat.
Verkkokaupan tiskin takana häärivät Juhani Vahtera, joka on entinen M-ketjun kauppias, sekä Jaanus Järvensivu, jolla on yrittäjätausta. Kauppiaat ovat tutustuneet toisiinsa opiskelujen parissa.
Lue aikaisemmin aiheesta julkaistut uutiset:
Uusi sukupolvi löytänyt ruokien verkkokaupan 16.9.2009


Lisää kommentti
Keskustelun ohjeistus
Kauppa.fi:n keskustelu on kaikille avoin foorumi keskustella kauppaan ja kuluttamiseen liittyvistä asioista. Keskustelun voit aloittaa artikkelin lopusta tai uuden aiheen Aloita keskustelu -kohdasta. Jokainen keskustelija vastaa omista kirjoituksistaan.