Kilpailukykysopimus saatiin suurella vaivalla ja asiaan kuuluvalla jännityksellä tehdyksi viimein perjantaina. Kansantalouden kokonaisuuden kannalta sopimus on hyvä ja se voi palauttaa Suomen talouden kasvu-uralle. 

Mutta: Nyt on alkanut keskustelu seuraavasta kierroksesta, joka alkaa syksyllä 2017. Ruotsissa on luovuttu jo parikymmentä vuotta sitten keskitetyistä palkkaratkaisuista. Siellä neuvotellaan liittokohtaisesti ja vientiteollisuus asettaa katon palkankorotuksille. Meillä on kuvattu tapaa Ruotsin malliksi.

Varsinkaan ammattiyhdistysliikkeelle Ruotsin malli ei sellaisenaan sovi, vaan meillä on alettu keskustella seuraavasta kierroksesta nimellä Suomen malli. Nimi johtaa harhaan. Meillähän on jo Suomen malli, ja siitä nimenomaan pitäisi päästä eroon!

Suomen malliin liittyvät suuret keskitetyt ratkaisut, joita neuvotellaan kuukaudesta toiseen – jopa vuosi, niin kuin nyt. Samalla työmarkkinaneuvotteluihin liitetään valtava määrä muita yhteiskunnallisia päätöksiä. Syntyy ahdistavan suuri paketti, johon jokaisella on jossain vaiheessa poikkipuolinen sana. Neuvottelut ovat kuin suojuoksua: happivelka on kova, mutta eteneminen juuri ja juuri havaittavaa. Neuvotteluihin osallistuu valtava määrä hyvin palkattuja ihmisiä, joten ihan ilmaistakaan suolla treenaaminen ei ole.

Suomen mallille antaa välttämättömän loppusilauksen media, joka raportoi neuvotteluista pienemmänkin askeleen eteen, taakse tai sivulle ja senkin, jos horjutaan paikallaan. Missään muussa länsimaassa ei ole vastaavaa median herpaantumatonta kiinnostusta työmarkkinaneuvotteluihin. Suomen malli johtaa yliuutisoinnin kierteeseen.

Yliuutisointi on perusteltua vain yhdestä näkökulmasta: Työmarkkinoilla ja varsinkin ay-liikkeellä on edelleen suuri valta. Maan hallitus on joutunut ottamaan mittaa ay-liikkeestä aivan tosissaan. Siksi on perusteltua, että neuvotteluista uutisoidaan, koska jollain tavalla kabinettipäätökset on saatava julkisuuteen. Työmarkkinaneuvottelut eivät ole nykyaikaisesti sanottuna läpinäkyvä prosessi.

Suomen mallista keskustellaan siksi, että siinä on edelleen tarkoitus säilyttää jollain tavalla työmarkkinakeskusjärjestöjen valta yhteiskunnassa, ei vain työmarkkinoilla. Parasta olisi puhua eleettömästi liittokierroksesta, joissa sovitaan työehdoista. Niillä on kuitenkin huono maine, koska 2007 ja 2008 liittokierroksilla työantajat suostuivat perusteettoman suuriin korotuksiin Sari Sairaanhoitajan innoittamana.

Virheitä ei pidä tehdä uudelleen, mutta liittokierros on edelleen toimiva. Varsinkin jos se johtaa yhä enemmän yrityskohtaiseen ja paikalliseen sopimiseen. Joskus ehkä kerrotaan vain yhden palstan uutisella, että työehdoista on sovittu kaupan alalla.

Kirjoittaja on Kaupan liiton toimitusjohtaja.