Arvonlisäverollisen liikevaihdon alaraja, 10 000 euroa, on Kaupan liiton näkemyksen mukaan liian alhainen, jotta se toimisi aitona kannustimena yksinyrittäjyyteen. Arvonlisäveron maksaminen taannehtivasti koko tilikaudelta eikä vasta liikevaihtorajan ylityttyä on kohtuutonta. Raja pitäisi nostaa viipymättä 35 000 euroon.

Nykyinen arvonlisäverollisen liikevaihdon alaraja ei kannusta pieniä yrityksiä kasvuun. Alarajan nosto 35 000 euroon tukisi myös nykyistä paremmin työllistymistä yrittäjäksi.

”Tavat työllistyä ja tehdä työtä kehittyvät ja muuttuvat tulevaisuudessa. Jo pelkästään alustatalous hälventää työntekijöiden ja -antajien raja-aitoja eikä verotuksella saa jarruttaa uudenlaista työllistymistä”, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Kurjenojan mukaan arvonlisäverollisen liikevaihdon alarajan nostamisella olisi suora vaikutus yksinyrittäjien elämään, sillä veron aiheuttamat hallinnolliset kustannukset, mm. tilitoimistojen palkkiot, ovat pienille yrityksille käytännössä liian suuret.

”Alarajan nostamisella ei myöskään ole kilpailua vääristävää vaikutusta. Alle 35 000 euron liikevaihdolla yksinyrittäjän käteen jäävät tulot ovat niin pienet, ettei todellista hintaetua pääse muodostumaan. Todellinen hintaetu syntyy pimeästä toiminnasta, johon kireä verotus voi ohjata”, Kurjenoja jatkaa.

Samanarvoista kohtelua yrittäjille

Arvonlisäverotuksen tulisi kohdella kaikkia yrityksiä kotimaasta tai myyntikanavasta riippumatta samalla tavoin. Tällä hetkellä ulkomaiset verkkokaupat saavat myydä Suomeen vuoden aikana enintään 35 000 eurolla ennen kuin niiden on maksettava eurorajan ylittävästä myynnistään arvonlisäveroa Suomeen. Suomessa toimivat yritykset ovat kuitenkin arvonlisäverovelvollisia myymistään tuotteista tai palveluista taannehtivasti koko siltä tilikaudelta, jona 10 000 euron liikevaihtoraja ylittyy.

”Yrittäjien kannalta olisi tärkeää luopua taannehtivuudesta niin, että arvonlisäveroa suoritetaan vasta alarajan ylittävistä myynneistä”, kommentoi Kaupan liitossa välillisestä verotuksesta vastaava asiantuntija Toni Jääskeläinen.

”Samalla olisi tärkeätä poistaa veron huojennusalue, joka on nykyään 10 000−30 000 euroa. Monimutkaisesta huojennusmenettelystä luopuminen poistaisi turhaa työtä niin yksityisyrittäjältä kuin verottajaltakin ja vähentäisi tahattomia virheitä."

Arvonlisävero tulisi myös periä tuotteen hinnasta riippumatta. ”EU:n arvonlisäveroalueen ulkopuolelta, esimerkiksi Ahvenanmaalta tai Kiinasta maahantuoduista, enintään 22 euron arvoisista tuotteista ei peritä arvonlisäveroa. Niinpä usein käy niin, että alueen ulkopuolella toimiva verkkokauppa pilkkoo ostetut tuotteet enintään 22 euron arvoisiin osiin ja välttää arvonlisäveron. Näin tapahtuu varsinkin kosmetiikan, pienelektroniikan ja luontaistuotteiden kaupassa”, kertoo Jääskeläinen.

Toimenpiteisiin on ryhdyttävä heti

Hallituksen on aloitettava valmistelut arvonlisäverollisen liikevaihdon alarajan nostamiseksi niin, että se toteutuu viimeistään seuraavalla hallituskaudella, Kaupan liitosta todetaan.

Alarajan nostoon tarvitaan EU:n lupa. Monissa EU-maissa alaraja on jo Suomea korkeampi, ja esimerkiksi Virossa nostetaan alaraja 40 000 euroon vuonna 2018.