Harva meistä nykyajan uusavuttomista pystyy itse tekemään edes pipoaan saati sitten ruokailuvälineitään monimutkaisempia asioita. Tarvitaan siis joku, joka tekee meille asioita, ja taas toisaalta joku, joka myy niitä eteenpäin.

Joskus laiskuuden alhossa viihdytän itseäni lukemalla tuotekuvastoja ja yritän ymmärtää tuotteen suunnittelijan mielenliikkeitä hänen asemoidessaan asiakasryhmää niin kellon ja taskulampun sisältämälle kuulakärkikynälle kuin porkkanan viipalointikoneellekin. Onko näille kaikille härpäkkeille tosiaan markkinoita? Ilahtuuko joku jossakin, kun raivoisasti tekstiä käsin tuottaessaan voi samalla valaista ympäristöään ja pysyy vielä tarkasti selvillä kirjoitusorgasminsa kestosta?  

Työskentelen kaupan alalla ja minulta kysytäänkin usein, kuinka suomalainen kuluttaja voi olla varma, että hänen ostamansa tuote on niin sanotusti eettinen. Eli että sen missään tuotantovaiheessa ei esimerkiksi ole käytetty lapsityövoimaa eikä tuotteessa ole niin sanottuja verimetalleja.

Yksittäisen tuotteen jäljitettävyys on kaupan globaalin luonteen vuoksi kuitenkin niin yrityksille kuin kuluttajille hyvin hankalaa. Tämän vuoksi yksittäisen tuotteen kohdalla voidaan harvoin taata täydellinen varmuus tuotantoketjun kaikenpuolisesta hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Tietysti olisi upeaa, jos asia olisi toisin.

Esimerkiksi kysymykseen lapsityövoimasta ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Kauppa haluaakin olla omalta osaltaan mukana parantamassa riskimaiden työntekijöiden työoloja. On parempi olla mukana toimitusketjun toiminnassa ja pyrkiä vaikuttamaan siihen kuin jättää riskimaiden yritykset selviytymään tästä työstä täysin yksin. Tämän vuoksi kauppa on muun muassa vuonna 2000 ollut mukana laatimassa vastuullisen tuontikaupan periaatteita. Vastuullisessa tuontikaupassa pyritään siihen, että suomalaisille kuluttajille tarjottavat tuotteet on valmistettu sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävissä olosuhteissa myös riskimaissa.

Realistista on kuitenkin myöntää, että toimitusketjun valvonta on kaupan globaalin luonteen vuoksi suomalaiselle yritykselle haasteellista, koska harvalla niistä on omaa toimintaa hankintamaissa. Toimitusketjun valvontaan on tämän vuoksi kehitetty avuksi esimerkiksi Business Social Compliance Initiative -järjestelmä eli BSCI, joka on eurooppalaisten kauppaketjujen vuonna 2003 kehittämä sosiaalisen laadunvalvonnan malli. Sen tavoite on riskimaiden tavarantoimittajien työolojen parantaminen kansainvälisten sopimusten vaatimalle tasolle. BSCI myös selkeyttää ja yhtenäistää tapaa, jolla eurooppalaiset yritykset valvovat tavarantoimittajia. Toimitusketjun valvonnan toimintamalli on, että jos yrityksen toiminnassa ilmenee ongelmia, sitä ei jätetä ongelmatilanteissakaan yksin vaan tuetaan työssä kohti parempia työoloja. 

Me kaupan alalla yritämme, mutta maailma on suuri paikka, ja työ hankinnan parissa edellyttää laajan ammattitaidon lisäksi myös kärsivällisyyttä. Antakee meitin siis yrittää!

Kirjoittaja on Kaupan liiton ympäristöasioiden asiantuntija ja ympäristövaliokunnan sihteeri.