Kauppa veti viime vuonna työllisyyttä ja kansantaloutta kasvuun, mutta nyt voimat alkavat olla lopussa. Olemme siirtymässä pitkään ja sitkeästi jatkuvaan hitaan talouskasvun aikaan, eikä se tiedä kaupalle hyvää.

Kuluttajien usko oman talouden kehitykseen seuraavan vuoden aikana kääntyi laskuun jo vuosi sitten, ja nyt tuo uskonpuute alkaa realisoitua vähittäiskaupassa. Erikoiskaupalle tämä tietää erittäin vaikeita aikoja.

Erikoiskaupan kannattavuus on ollut selvästi heikompaa kuin päivittäistavarakaupan eikä edellisestä taantumasta ole vielä kunnolla ehditty toipua. Erikoiskaupan kiusana on myös ulkomainen verkkokauppa, joka nakertaa myyntiä ja kannattavuutta entisestään.

Kauppa on suuri investoija kansantaloudessa. Kaupan yskiminen näkyy investointien kautta suoraan myös muilla toimialoilla, ennen kaikkea rakennuksilla. Kun kauppa ei rakenna, rakennusalan työllisyys notkahtaa. Jostain syystä kaupan roolia investoijana ei ole nähty eikä tunnustettu eikä varsinkaan arvostettu. Poliittisessa päätöksenteossa kaupan investoinneilla ei ole painoarvoa.

Vaikka kauppa on yksityisen yrityssektorin suurin työllistäjä, kaupan roolia työllistäjänäkään ei arvosteta. Poliitikoiden tuntuu olevan helppoa puhua ostovoimaa leikkaavista tai kustannuksia lisäävistä veroista, kun yhteyttä kaupan työpaikkoihin ei nähdä.

Tukkukaupan työllisyyskehitys kertoo suurempaa tarinaa koko kaupan tulevasta kehityksestä. Työllisyys tukkukaupassa on ensimmäisen puolen vuoden aikana kasvanut, mutta kasvu on tullut uusista yrittäjistä ja yrittäjien perheenjäsenistä. Myös tehtyjen työtuntien määrä on kasvanut samalla, kun toisella neljänneksellä palkansaajien määrä jopa hieman väheni. Näkymät ovat olleet sen verran epävarmat, että uusia työntekijöitä ei ole uskallettu rekrytoida.

Kauppa on pienten yritysten alaa, jossa joustoa ei pystytä hakemaan palkansaajien määrää vähentämällä, vaan panemalla lappu luukulle. Kun yrittäjän työtunnit eivät enää riitä ja kauppa ei käy, lopetetaan liike.

Hallitus on nyt erittäin vaikeiden päätösten edessä. Kun tarvittavia päätöksiä ei uskallettu tehdä ajoissa, niitä joudutaan tekemään nyt – aivan väärällä hetkellä. Julkisen sektorin leikkaukset tulevat auttamattoman myöhässä eivätkä lyhyellä tähtäimellä auta taloutta nousuun – pitkällä aikavälillä kyllä. Verotuksen kiristäminen on myrkkyä yrityssektorille ja vielä huonompi ratkaisu. Korkea verotus syö myös tulevaisuudessa kasvun edellytyksiä.

Kaikesta huolimatta kauppa on tulevaisuuden toimiala, jossa riittää kasvu- ja kehityspotentiaalia ja yrittäjyyttä. Tulevista vaikeista ajoista selvittyään kauppa on entistä kilpailukykyisempi. Toivottavasti talouspoliittiset päätökset eivät heikennä näitä näkymiä.