Kansainvälistä verokilpailua ei käydä pelkästään huippuosaajien ja yritysten sijoittumisesta edullisemman verotuksen maihin vaan myös kuluttajista. Asiantuntijat ja poliitikot tiedostavat verokilpailun alkoholin myynnissä, mutta muussa vähittäiskaupassa se jätetään huomiotta.

Arvonlisäverotus on monen asiantuntijan ykköskeino, kun verotuksen kiristyslistoja tehdään. Suositus perustuu ajatukseen, että palvelut ja tavarat myydään ja ostetaan oman maan rajojen sisällä, eikä kuluttajista käydä kansainvälistä verokilpailua. Analyyseissä ei kuitenkaan oteta huomioon kuluttajien liikkuvuutta eikä sitä, että ostoksia tehdään nykyään jo omalta kotisohvalta: kuluttaja on uinut verkkoon jo ajat sitten.

Suomessa yli puolet kuluttajista on vuoden aikana ostanut vähittäiskaupan tavaroita ulkomailta - joko netin kautta tai matkustamalla ulkomaille. Sama ilmiö nähdään muissakin kireän kulutusverotuksen maissa, joissa suuri osa kuluttajista on vain muutaman tunnin matkan päässä ulkomaisista kaupoista ja joissa kuluttajat käyttävät ahkerasti nettiä. Suomessa netin kautta käytävä kauppa onkin kasvanut kymmenessä vuodessa 155 prosenttia.

Kun arvonlisäverotuksen kiristämistä ehdotetaan, hurskaana vastapainona muistutetaan, että tulonsiirtojen ostovoimasta on huolehdittava. Käytännössä tulonsiirtojen, esimerkiksi eläkkeiden, ostovoimaa tuetaan nimenomaan kulutusverotuksella. Työn verotuksen kevennykset kohdentuvat palkansaajiin, eivät niinkään pieniin ja keskisuuriin eläkkeisiin, joita kaikista eläkkeistä on suurin osa.

Tänä vuonna esimerkiksi reilusti keskimääräistä vanhuuseläkettä suuremmasta 1990 euron kuukausieläkkeestä maksettavista veroista vain viisi prosenttia on valtion tuloveroa, eli sitä veroa, johon työn verotusta keventämällä on perinteisesti vaikutettu. Ellei eläkeverotukseen tehdä työn verotuksesta erillisiä täsmäkevennyksiä, eläkkeiden ostovoiman kasvu lepää eläkejärjestelmän kypsymisen, indeksikorotusten ja kulutusverotuksen varassa.

Kaupan työllisyys tukeutuu kuitenkin palkansaajien ohella myös eläkkeensaajien ostovoimaan. Varsinkin pienille, alle neljä kokoaikaista työntekijää (kauppias ja kauppiaan puoliso mukaan lukien) työllistäville kaupoille, tulonsiirtojen ostovoima voi olla elinehto. Tällaisia kauppoja on 84 prosenttia kaikista Suomen kaupoista ja ne työllistävät 18 prosenttia kaupan alan työllisistä. Arvonlisäverotuksen kiristys voi autioittaa monta kyläkauppaa.

Arvonlisäverotuksen kiristämistä suosittelevat asiantuntijat vetoavat myös siihen, että tasaverona arvonlisävero ei vaikuta käyttäytymiseen. Tämä oppi ei käytännössä pidä paikkaansa, sillä kireä arvonlisäverotus nimenomaan ohjaa kuluttajan ulkomaille. Kauppiaan kannalta taas verkkokauppaa ei ole kovin kannattavaa edes suunnata Suomen rajojen ulkopuolelle, kun eurooppalaisella kollegalla on kilpailuvaltteinaan sekä kevyempi arvonlisävero että kapeampi työvoimakustannusten verokiila.

Koska arvonlisäverotus ei vaikuta vientiteollisuuden kilpailuedellytyksiin, arvonlisäveron roolia verokilpailussa ei yleisesti tunnisteta. Kun asiantuntijat jättävät huomiotta Suomen haavoittuvuuden kuluttajista käytävästä kansainvälisestä verokilpailusta ja vielä unohtavat rajat ylittävän verkkokaupan merkityksen kaupankäynnin välineenä tulevaisuudessa, ei ole ihme, että kulutusverotuksen kiristämisen uskotaan olevan rahasampo valtiolle. Työllisyyssampo se ei kuitenkaan ole kaupalle; elinkeinoelämän yksittäisistä toimialoista suurimmalle työllistäjälle.

Miksi sitten kaupan ja yleisemminkin kotimaisen palvelusektorin työllisyys on niin tärkeää? Useathan meistä ajattelevat, että vientisektori tuo varallisuuden maahan, julkinen sektori jakaa sitä verojen, julkisen palvelutuotannon ja tulonsiirtojen kautta eteenpäin ja loput pesevät toistensa paitoja. Jos kotimainen palvelusektori on hyvin kehittymätön, elektroniikkayrityksen vientipäällikkö ostaa käsilaukkunsa Italiasta ja siivoaa itse kotinsa. Kehittyneemmässä palveluyhteiskunnassa markkinointipäällikkö ostaa italialaisen laukkunsa Suomesta ja lisäksi viikkosiivousta suomalaiselta yritykseltä. Samalla hän työllistää italialaisen laukuntekijän lisäksi suomalaista satama-ahtaajaa, kuljetusyrittäjää, kaupanmyyjää ja kotisiivoojaa. Kyse ei ole tuottamattomasta toiminnasta, vaan kukoistavasta elinkeinoelämästä, jossa varallisuutta jaetaan myös ilman julkista sektoria.

.