Työssäni olen tekemisissä sekä yläkoulujen että lukioiden opetushenkilöstön kanssa. Vajaan kahden vuoden aikana olen tavannut yli sata opinto-ohjaajaa ja rehtoria. Viimeisen vuoden aikana erityisesti lukion opetushenkilöstöä tavatessa on noussut esille huoli lukion työelämäyhteydestä. Siitä, miten lukio valmistaa nuoria työelämän vaatimuksiin ja eri alojen tarpeisiin.

Yläkoulun ja lukion työelämäyhteyksissä on yksi iso ero. Yläkoulussa kaikki nuoret suorittavat TET-jakson, eli tutustuvat työelämään työskentelemällä jossain oikeassa työpaikassa. Lukiossa TET-jaksoa ei ole lukuun ottamatta yksittäisiä kouluja, joissa TET-jakson tarpeellisuus on nähty erittäin suureksi. Olennaista tässä asiassa on se, että tällä hetkellä lukioissa toteutettavat työelämään tutustuminen tapahtuu järjestelmästä huolimatta, ei sen ansiosta. Toivon mukaan tuleva opetussuunnitelmauudistus antaa enemmän mahdollisuuksia lukioiden työelämäyhteyksien kehittämiseen.

Miten tämä sitten liittyy kaupan alaan? Tavatessani lukioiden opinto-ohjaajia ja rehtoreita olen tarjonnut heille apuani TET-jakson toteuttamisessa. Työni ensisijainen tarkoitus on luoda yhteistyötä koulujen ja kaupan alan yritysten välille. Näen lukiossa suoritettavassa TET-jaksossa paljon mahdollisuuksia kaupan alan imagon ja vetovoiman parantamisen kannalta.

Perinteisesti yläkoulun TETissä nuoret tekevät kaupan yrityksissä pääasiassa suorittavia töitä. Lukio-opiskeluiden ideana on mennä ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen jatko-opiskelemaan jonnekin ja sitä kautta työllistyä. Iso osa lukiolaisista työllistyy tulevaisuudessa erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Mielestäni lukion työelämään tutustuminen kannattaa toteuttaa asiantuntijatyötä seuraamalla. Nuori voisi seurata eri asiantuntijatöissä työskentelevien ihmisten työtä ja sitä kautta saada käsitystä asiantuntijatyöstä ylipäätään sekä toimialasta.

Kaupan alan imago nähdään usein pelkästään suorittavana työnä. Mielikuva kaupan kassasta ja tavaroiden hyllyttämisestä on melko syvällä ihmisten mielissä. Lukion TETissä nuori pääsisi seuraamaan kaupan alan asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattilaisten työtä, minkä kautta nuoren mielikuva kaupan alasta varmasti monipuolistuu. Mielestäni tässä on kaupan alan mahdollisuus. Tarjoamalla aktiivisesti TET-paikkoja lukiolaisille, on mahdollista vaikuttaa nuorten mielikuviin alasta ja parhaassa tapauksessa saada moni nuori innostumaan alasta siten, että kaupan ala on tulevaisuudessa ykkösvaihtoehto nuoren työuralle.

Lukion tarpeesta TET-jaksoon kertoo paljon Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) vuosittain julkaisema Kun koulu loppuu -tutkimus, jossa selvitetään yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia, koulutuspaikan valintakriteereitä ja työelämän liittyviä ajatuksia. Yhtenä kysymyksenä on jo vuosia ollut ”miten paljon työelämään liittyviä teemoja on käsitelty oppitunneilla/koulussa?” Lukiolaisten vastauksien mukaan käytännössä kaksi kolmasosaa lukiolaisista kokee, että työelämään liittyvää asiaa on lukion opinnoissa liian vähän. Asiantuntijatyön seuraamisena toteutettava lukion TET-jakso on kaupalle iso mahdollisuus parantaa alan vetovoimaa.

Kirjoittaja on Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) kaupan alan projektipäällikkö. Twitterissä @asiltanen