Maataloustuottajat marssivat viime perjantaina Helsinkiin herättääkseen päättäjien huomion ongelmilleen. Maatalouden kannattavuuskriisi onkin ilmeinen, ja mielenilmaus perusteltu. Pakotteista johtuva Venäjän viennin tyrehtyminen on iskenyt erityisesti maitosektoriin. Tuottajahintoja maailmanmarkkinoilla painaa lisäksi eurooppalainen ja globaali ylituotanto. Kaiken päälle tukiakaan ei ole saatu maksettua ajoissa. Tässä ovat todelliset syyt.

Julkisessa keskustelussa syyttävää sormea osoitettiin kuitenkin jälleen myös päivittäistavarakauppaa kohti ja toistettiin vanhoja virhetulkintoja, jotka on syytä oikaista.

Virhetulkinta 1: Ruokaa ei voi jättää markkinavoimien haltuun.

Toisin kuin väitetään, ruokaa ei ole jätetty markkinavoimien haltuun. EU:n budjetista käytetään 40 % maatalouden tukemiseen. Suomalaisille tiloille maksetaan tukea vuosittain noin 2,7 miljardia euroa. EU:n perussopimus antaa maataloudelle erityisaseman myös kilpailuoikeudellisesti, mikä mahdollistaa elinkeinonharjoittajien välisen yhteystyön tavoilla, jota muilla elinkeinon aloilla pidettäisiin kartellina. Kyseessä ovat tuottaja- ja toimialaorganisaatiot eli elinkeinonharjoittajien yhteenliittymät, joiden kautta maataloustuottajat voivat halutessaan keskittää markkinavoimaansa suhteessa hankintaportaaseen.

Virhetulkinta 2: Maatalouden asemaa ruokamarkkinoilla tulee vahvistaa lainsäädännön keinoin.

Sekä EU:ssa että Suomessa maatalouden etujärjestöt väittävät vähittäiskaupan soveltavan hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä hankinnoissaan. Näyttöä väittämien taakse ei ole esitetty. Euroopan komissio ei olekaan nähnyt tarvetta säädellä elintarvikeketjun sopimussuhteita.

Sääntelemällä tiukemmin kauppaa tai elintarviketeollisuutta ei suomalaisen maanviljelijän kannattavuusongelmia ratkaista tai ole ratkaistu. Esimerkkinä voidaan mainita niin sanottu kaupan kilpailulaki, joka on ollut voimassa reilut kaksi vuotta. Lailla luotiin suurimmille suomalaisille kaupan yrityksille keinotekoinen kilpailurasite asettamalla ne määräävään markkina-asemaan niin vähittäis- kuin hankintamarkkinoilla. Taustalla oli virheellinen hypoteesi, että kotikutoisella sääntelyllä voitaisiin ohjata maailmanlaajuisia markkinoita. Ei voida, ei ainakaan parempaan suuntaan. Samaa virhettä ei pidä toistaa.

Virhetulkinta 3: Viljelijä on maksanut merkittävän osan kaupan hintakilpailusta tuottajahintojen alenemisen kautta.

Tuottajahinnat määritellään maailmanmarkkinoilla, eikä suomalainen kauppa voi niihin vaikuttaa. Elintarvikeketjussa ei voida toimia muusta maailmasta eristyksissä, vaan toimijoiden on sopeuduttava kulloiseenkin markkinatilanteeseen. Suljettua kotimarkkinaa ei enää EU-aikana ole.

Ruokaketjussa tehdään paljon arvokasta työtä muuallakin kuin alkutuotannossa. Raaka-aineiden käsittely, valmistus, kuljetus, myynti ja elintarviketurvallisuuden varmistaminen koko ketjun pituudelta työllistävät noin 200 000 ihmistä. Ilman näitä työpaikkoja Suomen taloustilanne olisi vielä paljon nykyistä heikompi eikä koko maan kattava elintarvikehuolto olisi mahdollista. Tämä työ ja sen tekijät ansaitsevat arvostusta.

Virhetulkinta 4: Kuluttaja ei hyödy hintakilpailusta, mutta sen sijaan kaupan kate on maksimaalinen.

Vähittäiskauppa on pienten katteiden volyymibisnestä. Tilastokeskuksen mukaan päivittäistavarakaupan liiketulos on Suomessa ollut keskimäärin hieman yli kaksi prosenttia kuluvalla vuosikymmenellä.  Esimerkiksi naudan jauhelihan keskimääräisestä verollisesta kuluttajahinnasta kaupan käyttökate on noin 10 c/kg (PTT 2014, Lihasektorin hintarakenteet). Tappiolla ei voida liiketoimintaa pyörittää. Kaupan alalla kannattavuuskriisi tarkoittaa yt-neuvotteluita ja konkursseja, eikä ketään voida pyytää apuun.

Vuonna 2015 päivittäistavaroiden kuluttajahinnat (elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat, Tilastokeskus) laskivat 1,9 % edellisvuoden tasosta. Hyöty kuluttajille on välitön ja kiistaton.

Kirjoittaja on Kaupan liiton asiantuntija ja Päivittäistavarakauppa ry:n lakimies.