Otsikon herättävän kysymyksen esitti Petri Rajaniemi Future Works Oy:sta Kaupan liiton ja PAMin yhteisessä paikallisen sopimisen seminaarissa aiemmin tänä syksynä. Henkilöstön ja työnantajan edustajia oli paikalla liki sata henkeä pohtimassa hyvän ja merkityksellisen sopimisen edellytyksiä, keinoja päästä paikallisella sopimisella menestykseen. Yrityksen tuottavuus, menestys on yhteinen etu.

Rajaniemen esitys ”Suomi vuonna 2016” puhutteli ja pohjusti näkemään, kuinka suuri muutos on jo tapahtunut ja kuinka suurten muutosten edessä olemme työelämässä. Rajaniemen sanoin muutosten seurauksena elämme maassa, jossa puolustusvoimat, työvoimatoimistot ja Valamon luostari irtisanovat henkilöstöään tuotannollis-taloudellisilla perusteilla. Jotta emme jää roikkumaan kuristuksenomaisesti vanhoihin tukkeihin ja ajelehtimaan ajopuina kriisistä toiseen, meidän on kyseenalaistettava vanhat ajattelu-uramme. On kerättävä rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja. Siksi meidän liittojenkin on hyvä muistaa darwinismi: Voimakkaimmat lajit eivät selviä, eivätkä älykkäimmätkään. Voittaja on laji, joka sopeutuu muutokseen.

Paikallista sopimista on yleisessä työmarkkinakeskustelussa pidetty jo pitkään työmarkkinoiden parhaimpana keinona sopeutua maailman menoon ja mullistuksiin. Kun verrataan työmarkkinoiden sopimusjärjestelmiä ympäri maailmaa, yleinen suuntaus on kulkenut jo 1990-luvulta lähtien kohti paikallista sopimista. Euroopassa vastavirtaan ovat ponnistelleet pisimpään Belgia ja Suomi. Meillä on kiire muuttaa suunta, jotta muutosta ei määrätä meille ulkopuolelta. Kreikassa, Portugalissa, Espanjassa ja Irlannissa vasta talouskriisi pakotti uudistamaan työmarkkinat lisäämällä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.

Pohjoismaista paikallisen sopimisen mallia kuvataan kahden portaan sopimiseksi: liitot antavat yrityksille valtuudet sopia tietyistä työehdoista yrityskohtaisesti sovittavalla tavalla. Liittojen tehtäväksi jää ohjeistaa, koordinoida ja auttaa yritystason sopimisessa. Suomi kuitenkin poikkeaa merkittävässä asiassa: Suomessa on yhä pääosassa kaikille työntekijöille tasamitalla jaettava yleiskorotus ja muutenkin palkkataso asetetaan pääsääntöisesti ”keskitetysti” liittotasolta. Yksittäisten työntekijöiden ja yritysten välillä on kuitenkin suuria tuottavuuseroja, joita tämä systeemi ei ota huomioon. Yritystason sopiminen palkoista vahvistaa palkkauksen ja tuottavuuden välistä suhdetta, mikä taas on oiva keino parantaa kilpailukykyä ja työllisyyttä. Esimerkiksi Ruotsissa lähes 90 prosentille työntekijöistä osa palkasta määräytyy paikallisesti sopien. Miten Suomi pääsee muiden Pohjoismaiden kyytiin?

Paikallisen sopimisen kulttuurin rakentaminen lähtee ruohonjuuritasolta, alhaalta ylöspäin. Ensin on synnytettävä yrityksen sisäinen dialogi. Vasta sen jälkeen voidaan saavuttaa merkityksellistä paikallista sopimista. Työpaikka, jossa esiintyy arkiluovuutta, rakentavaa ratkaisukykyä, pääsee nopeasti työnantajan ja työntekijöiden välisessä keskustelussa sellaisella tasolle, joka tuottaa uusia ratkaisuja ”oman talon ongelmiin”. Pahimmillaan liitot ja työehtosopimukset kuihduttavat luovuuden yrityksessä.

Viime kädessä on kysymys monen tason luottamuksesta. Luottaako alainen esimieheensä ja esimies alaiseensa? Luottaako johtaja henkilöstöönsä ja henkilöstö johtajaansa? Luotammeko me liitot yrityksiin ja niiden henkilöstöön, että ne pystyvät sopimaan asioista työpaikalla keskenään? Ja olemmeko valmiit luopumaan vallastamme ja siirtämään sitä avokätisesti työpaikoille? Työajat ja palkkaus ovat merkityksellisimmät. Jonkinlainen minimipalkka ja -työaikasääntely täytyy olla perälautana. Muuksi rooliksemme jää auttaminen ja neuvominen, jos jäsen sitä meiltä pyytää.

Avoimen ja luottamuksellisen yrityskulttuurin syntymistä voi edistää hyvinkin arkisesti, keskustelulla ja kahvittelulla. ”Diskuteeraus ja fikailu” on näyttänyt naapurissa voimansa kilpailukyvyssä, tuottavuudessa ja kasvussa.

Miten meidän tulee toimia, jotta emme antaisi aihetta epäluuloon? Erinomainen kysymys, jonka jokainen vastaus vie merkityksellistä paikallista sopimista eteenpäin.

Kirjoittaja on Kaupan liiton työmarkkinajohtaja.