Ruuan arvonlisäveron alentamista on vastustettu seuraavilla argumenteilla:

  • Ruuan arvonlisäverotuksen keventäminen osuu väärään suhdannetilanteeseen.
  • Vaikka se tukee köyhimpien ihmisten ostovoimaa, tehokkaampiakin keinoja on olemassa.
  • Ei ole takeita, että ruuan arvonlisäveron kevennys menee hintoihin.

En periaatteessa haluaisi käyttää veropolitiikkaa suhdannepolitiikan välineenä, mutta koska näin kuitenkin usein tehdään, niin tarkastellaanpa väitteitä hieman tarkemmin.

Milloin kaivataan kipeimmin yksityisen ostovoiman ja kotimarkkinoiden työllisyyden tukemista kuin laskusuhdanteessa? Jos taantumassa ei saa elvyttää yksityistä kysyntää, miksi ihmeessä sitten vaaditaan mittavia elvytyspaketteja esimerkiksi rakennusteollisuuteen? Miksi teollisuuteen kohdistuva elvytys on oikeaa suhdannepolitiikkaa, mutta yksityisiin työllistäviin palvelualoihin kohdistuva ei?

Suhdannepoliittisesti nyt jos koskaan on oikea aika elvyttää myös yksityisten kuluttajien ostovoimaa. Kummallista on, että ne poliitikot ja asiantuntija, jotka nyt vastustavat yksityisen kulutuksen tukemista, ajoivat voimakkaasti kotitalousvähennystä keskellä kiivainta nousukautta. Yhtenä pääperusteena oli työllisyyden tukeminen – keskellä nousukautta!

Toisesta argumentista olen samaa mieltä: tehokkaampiakin keinoja köyhimpien ihmisten tukemiseen on kuin ruuan arvonlisävero. Niitä ei kuitenkaan ole käytetty eikä halutakaan käyttää, joten niihin on turha vedota. Ruuan arvonlisäveron keventämisessä on se hyvä puoli esimerkiksi tulonsiirtojen kasvattamiseen verrattuna, että veronkevennys ei paisuta julkista sektoria yksityisen sektorin kustannuksella. Ruoan alv nojaa puhtaasti ostovoimaan ja talouden toimintaan.

Suomi on Euroopan Komission viime vuotisten laskelmien perusteella EU:n kolmanneksi ankarin kulutuksen verottaja. Ruuan arvonlisäverotus on kevennyksen jälkeenkin selvästi eurooppalaista keskiarvoa ankarampaa. Olennainen kysymys ei ole, meneekö yksittäinen veroale suurimmaksi osaksi hintoihin vai ei. Oikea kysymys on, miksi Suomessa harjoitetaan yksityisten palvelualojen ja yksityisen kulutuksen kehittymistä jarruttavaa politiikkaa. Toinen olennainen kysymys on, miksi kireällä kulutusverotuksella ohjataan henkilöverotusta tasaveron suuntaan, mutta ei uskalleta sanoa asiaa ääneen.

Vaikka mielestäni olennaista on kysellä veropolitiikan todellisten tavoitteiden ja suuntausten perään, on ymmärrettävää, että lyhyellä aikavälillä kuluttajaa kiinnostaa kukkaron paksuus. Ruotsissa ja Norjassa ruuan arvonlisäveroalennus välittyi hintoihin 75–85 prosenttisesti, joten perusteltua on odottaa, että kuluttaja hyötyy veroalesta Suomessakin.

Vero- ja elinkeinopoliittiset päätökset ovat usein sen verran isoja asioita, että vaikutusten seurannan pitäisi olla itsestään selvää. Kun arvonlisäveron alennuksella halutaan vaikuttaa kuluttajahintoihin, on ilman muuta selvitettävä, käykö näin. Mielenkiintoista on, että järjestelmälliseen seurantatyöhön on herätty, kun elvytys kohdistuu kuluttajiin ja yksityiseen palvelualaan. Missä on seurantatutkimus esimerkiksi teollisuuden alennetun sähköveron hinta- ja työllisyysvaikutuksista?

Kirjoittaja on Kaupan liiton pääekonomisti.