Ennakointia ja tulevaisuuden ennustamista. Muutosta ja reagointia. Vuoden vaihteeseen kuuluu lupausten lisäksi suuri määrä enteitä siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ennen riitti, kun katsoi tulevat tapahtumat tinamöykystä. Nyt joutuu jo hiukan valamaan muutakin kuin hevosenkenkiä huomatakseen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Monet muotikaupan rintamalla tapahtuvat muutokset vievät useamman vuoden, kaikkea ei saada valmiiksi tänä vuonna. Mutta ehkä tämä on hyvä vuosi ajatella, miten muuttaa omaa kauppaa muuttuvan kuluttajan tarpeisiin.

Kuluttajien välinen kauppa on kasvanut erityisen selvästi vaatepuolella. Kaupan liiton tutkimuksen mukaan vaatteiden, kenkien, asusteiden, laukkujen ja lastentarvikkeiden vertaisverkkokaupan arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Mikä on siis vaatealalla kivijalan rooli, jossa kuluttajalle ei ole kovinkaan suurta merkitystä, onko tuote uusi, käytetty, lainattu tai tuunattu?

Mitäpä jos vaatekauppa olisikin valtava showroom – ”Kampin kokoinen zalando” – jossa tuotevalikoimasta olisi esillä vain näytekappaleet, joita hypistellä, mutta itse kauppa tehtäisiin verkossa. Tämä mahdollistaisi sen, että näet, miltä kyseinen vaatekappale näyttäisi livenä, mutta tuote tuleekin kotiin sovitettavaksi vaikka kahtena eri kokona ja valitset kaikessa rauhassa, minkä haluat pitää. Monelle meistä on tainnut kerääntynyt kaupassa ostettua tavaraa kaappeihin, joka ei kotona ollutkaan niin hyvä kuin kaupassa.

Tai mitäpä jos vaatekauppa olisikin enenevässä määrin elämyskeskus, jonne tullaan viihtymään ja inspiroitumaan. Inspiroitumista voisi helpottaa, jos eri toimialoja olisi yhdessä – todellista rajat ylittävää toimintaa.  Mikä olisikaan hauskempaa kuin yhdistää kirjakauppa, vaatekauppa ja shampanjabaari? Tai vaikka miestenvaatekauppa ja parturi? Vaihtoehtoja on, jos ei vaan kaaduta byrokratian vaatimuksiin.

Muotiteollisuus ja vaatekauppa ovat toimineet aina suunnannäyttäjänä, joka tutkii ja ennakoi kuluttajakäyttäytymisen muutoksia. Ei riitä, että tietää vaatetrendit parin vuoden päähän, mutta on myös osattava lukea alati muuttuvaa kuluttajaa. Vaikka vaatekauppa alana ei Suomessa olekaan kovin arvostettua – jopa alan sisällä puhutaan väheksyvästi rättikaupasta – on alan tietämys kuluttajista yksi vahvimmista. Kuluttajatiedon käyttöönottoa voisi kehittää huimasti uusilla digiajanapuvälineillä.

Kuluttajia palvelemaan nousee koko ajan uusia mobiilisovelluksia, jotka vain odottavat vaatekauppojen lähtöä mukaan. Sovelluksista varmasti menestyvä on sellainen, joka muistaisi, mitä olet ostanut. Kuinka moni meistä onkaan ostanut melkein samanlaiset mustat housut kuin kaapista jo löytyy. Toisaalta sovellus voisi auttaa miettimään puolestasi, miten yhdistää jo olemassa olevia vaatteitasi uusiin. Varsinkin nuoret uskovat, että kännykkäsi tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu – eikä heillä ole mitään sitä vastaankaan. Tämä on uskallettava ottaa käyttöön myös markkinoinnissa. Vain juuri minulle kohdennettua mainontaa, kiitos! Toisaalta saatamme olla palaamassa siihen, mistä lähdettiin – vaatteet tehdään juuri sinulle, sinun mitoillasi eikä vain massatuotteena keskivertomallinukelle. Tämäkin on nykyään nopeaa ja vaivatonta digisovellusten avulla.

Kirjoittaja on Kaupan liiton edunvalvontapäällikkö ja Muotikaupan Liiton toimitusjohtaja.