Vuodenvaihteen jälkeen kauppoja kuritetaan kohonneilla arvonlisäveroprosenteilla, mikä merkitsee suomalaisille kaupoille lisähaasteita kilpailussa muun muassa ulkomaisen verkkokaupan kanssa. Oikean suuntainen on sen sijaan vuodenvaihteen toinen arvonlisäverolainsäädännön muutos, jolla alennetaan maahantuonnissa kannettavan pienimmän arvonlisäveron määrää 5 euroon. Tällä hetkellä maahantuonnissa ei kanneta tullia tai veroa, jos niiden määrä jää alle 10 euron. Jatkossa arvonlisäveroa joutuu maksamaan 22 euron ylittävistä tavaralähetyksistä, kun tähän asti verottomuuden raja on ollut noin kaksinkertainen.

Euroopan unionin ulkopuolelta Suomeen tapahtuva etäkauppa on ollut jatkuvassa kasvussa viime vuosina. Kasvuun ovat vaikuttaneet muun muassa verkko-ostamisen yleistyminen ja kuljetuskustannusten pieneneminen. Verkkokaupankäynnissä houkuttimena toimivat tarjolla olevien laajojen valikoimien lisäksi myös halvemmat hinnat. EU:n veroalueen ulkopuolisilla mailla onkin ollut pienissä tavaralähetyksissä paremmat mahdollisuudet hintakilpailuun, kun arvonlisäveroa ei ole lainkaan kannettu.

Myöskään Ahvenanmaa ei kuulu EU:n veroliittoon. Verorajaan liittyvän edun vuoksi Ahvenanmaalle on vuosien varrella sijoittautunut lukuisia yrityksiä, jotka harjoittavat etämyyntiä Ahvenanmaalta muualle Suomeen.

Arvonlisäverottoman postimyynnin merkittävää kasvua ei osattu ennakoida aikoinaan Euroopan unioniin liityttäessä, jolloin verorajasta neuvoteltiin. Tullihallinnon arvion mukaan noin kolme miljoonaa tavaralähetystä kuljetetaan vuosittain verottomasti Ahvenanmaalta mantereelle. Noin kaksi kolmasosaa näistä verottomista lähetyksistä on ylittänyt 22 euron vähäarvoisen tavaralähetyksen rajan.

Verovapaasti on myyty esimerkiksi pelejä, elokuvia, muistikortteja, vaatteita, leluja, piilolinssejä, kirjoja, värikasetteja ja pienelektroniikkaa. Monet verkkokauppayritykset ovat vuosien varrella muuttaneet Ahvenanmaalle, ja verovapaiden tuotteiden myynnin kasvu on alkanut yhä enemmän vääristää kilpailua.
Muutama vuosi sitten kasvaneeseen kilpailutilanteen vääristymiseen ja verotulojen menetykseen havahduttiin. Lakimuutos vähentääkin verovapauden kilpailua vääristävää vaikutusta maahantuotujen tavaroiden ja Suomesta ostettujen tavaroiden välillä. Muutos on oikean suuntainen, mutta kilpailuneutraliteetin toteutumiseksi olisi parempi poistaa veroetuus kokonaan.

Kirjoittaja on Erikoiskaupan Liiton toimitusjohtaja. Hän toimii myös Kaupan liiton kuluttaja-asiantuntijana.