Varovaisen ja vähänkin ammattitaitoisen ekonomistin tiukka vastaus otsikon kysymykseen on ehdoton ei. Ilman riittävää dataa ja huolellista tutkimusta vaikutuksia ei voida arvioida, ja tähän kuluu vielä vuosia. Mutta kaiken uhallakin aion asiaa pöyhiä.

Tammi-huhtikuussa vähittäiskaupan euromääräinen liikevaihto ei kasvanut viime vuoteen verrattuna, päivittäistavarakaupan liikevaihto oli himpun verran plussalla. Tavaratalokaupan, johon hypermarketit kuuluvat, kasvoi vajaat kaksi prosenttia. Ne alat, joiden ennakolta odotettiin hyötyvän aukiolojen vapauttamisesta, ovat siis myyneet enemmän tai taittaneet aikaisemman alamäkensä. Palkansaajan ostovoiman kiihtyneestä kasvusta tämä tuskin johtuu, sillä sen odotetaan kasvavan viime vuoden tapaan, noin prosentilla.

Samaan aikaan ruokakaupan hintakilpailu on jatkunut ja hillinnyt euromääräisen myynnin kasvua. Hintamuutoksista puhdistettu liikevaihdon määrä onkin kasvanut euromääräistä enemmän. Päivittäistavarakaupassa määrä on kasvanut runsaalla prosentilla ja tavaratalokaupassa, johon kuuluvat myös hypermarketit, lähes kolme prosenttia.

Uusilla aukioloajoilla voi olla sormensa pelissä myös vähittäiskaupan työllisyyden kehityksessä tammi-maaliskuussa. Palkansaajien määrä ja työtunnit kasvoivat, mutta yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä määrä väheni.

Pienet päivittäistavarakaupat ja kioskit ovat joutuneet uudenlaiseen kilpailuasemaan ja menettäneet myyntiään. Kutistunut myynti taas puolestaan on edellyttänyt vähemmän työtunteja yrittäjävetoisissa kaupoissa. Yrittäjien työllisyyden väheneminen ei kuitenkaan johdu pelkästään päivittäistavarakaupan kilpailuasetelman muutoksista, vaan suuri syy on myös erikoiskauppaa rasittava hidas ostovoiman kehitys ja ulkomainen verkkokauppa.

Vähittäiskaupan työntekijöiden lisäys johtuu ilmeisesti päivittäistavarakaupan suuremmista yksiköistä ja hypermarketeista, joiden aukioloja aiempi laki rajoitti. Ne ovat pidentäneet ja lisänneet aukiolojaan ja kasvattaneet työvoimaansa ja työtunteja.

Myös kaupan palkkasumman kehityksestä välittyy kuva uusien aukiolojen piristävästä vaikutuksesta. Maaliskuussa kaupassa toteutettiin yleiskorotus, jonka kustannusvaikutus oli noin 0,7 prosenttia. Palkkasumma kasvoi kuitenkin 2,7 prosenttia ja päivittäistavarakaupassa peräti neljä prosenttia. Maaliskuun lukuja nosti tietysti osaltaan pääsiäisen ruokakauppa, mutta huhtikuussa päivittäistavarakaupan palkkasumman kasvu vain kiihtyi.

Kun elokuun alussa julkaisemme kaupan suhdannenäkymät, emme voi silloinkaan vielä sanoa mitään varmaa uusien aukioloaikojen vaikutuksista. Mutta mielenkiintoista on nähdä, onko hauras arvio positiivisista vaikutuksista vahvistunut.

Kirjoittaja on Kaupan liiton pääekonomisti.

Kaupan liitto julkaisee ennusteen kaupan alan lähivuosien näkymista maanantaina 1.8.