Elettiin vuotta 1994. Istuimme viestinnän tiimin kanssa suunnittelemassa tärkeää hanketta. Tiimit olivat juuri tulleet johtamiseen, aiemmin puhuttiin vain osastoista.

Yhtäkkiä ovella seisoi kaksi miestä. Pannuhuoneen pojat olivat nousseet päivänvalon yläpuolelle ja kiivenneet hollannikkaissaan johdon kokolattiamattokerrokseen. Kutsuimme konesalin operaattoreita pannuhuoneen pojiksi, koska he tekivät töitä isojen tietokoneidensa kanssa kellarissa viileässä ja kosteassa ilmanalassa. Ja useimmilla oli puukengät jalassa.

”Kuulkaas, nyt tulee sellainen Information Super

Highway, WorldWideWeb, Internet, joka muuttaa tosi paljon maailmaa. Ja se muuttuminen alkaa viestinnästä. Teidän pitäisi alkaa varautua siihen”, operaattorit sanoivat naamat vakavina.

He esittelivät pitkän koodirivin takaa vuosikertomuksen toimitusjohtajan katsausta, jonka he olivat skannanneet nettiin. Se näytti aivan hirveältä. ”Tekniikka kehittyy, tähän se johtaa”, operaattorit vakuuttivat.

Katsoimme toisiamme yhtenä suurena kysymysmerkkinä. Miehet yrittivät kuvata tulevaisuuden muutoksia ja lähtivät pois. Muutaman askeleen jälkeen he peruuttivat: ”Niin, ja sanokaa sille meidän käyttämälle mainostoimistolle, että alkavat sielläkin miettiä, mitä tämä niiden bisnekselle merkitsee.”

Me kerroimme. Mainostoimiston luovat katsoivat meitä kummissaan ja sanoivat, etteivät he nyt ala ikinä mitään koodaamaan. Niin. Kaikki toimistot, jotka ajattelivat samoin, ovat joko kuolleet tai kuolemassa.

Pannuhuoneen poikien ennustuksesta on nyt 20 vuotta. Viestintä on siirtynyt valtaosin nettiin, media on kokenut suuria muutoksia, ja alalle on tullut kokonaan uusia pelureita. Tuotteita ja palveluita ostetaan yhä enemmän verkosta, mainosmarkkinoista on Suomessa sulanut viimeisen viiden vuoden aikana 200 miljoonaa euroa.

Nettikanavaa on mainonnassa ainut, joka kasvaa. Sosiaalinen media on syntynyt ja muuttanut ihmisten ostopäätöksen tekoa. Tuotteiden vertailutietoa löytyy verkosta eikä kenelläkään ole enää varaa mokata. Huono kello kuului ennen kauas. Nyt se kiirii maapallon ääriin tosi nopeasti.

Kodak on kuollut, faxia ei kukaan enää käytä, lankapuhelimet alkavat olla historiaa ja mikä hienointa, koko maailma on kenen tahansa ulottuvilla koska vain. Nykyään bisnestä tehdään niin päin, että ensin hankitaan 10 miljoonan yhteisö ja sitten mietitään, mitä sille myytäisiin.

Ajat ovat ankeat. Vuonna 1994 elettiin laman jälkitunnelmissa eikä kovin moni silloin vielä uskonut sellaiseen taloudelliseen nousuun kuin sittemmin toteutui.

Konesalissa työskenteleviä operaattoreita pidettiin kaksikymmentä vuotta sitten menneen aikakauden reliikkeinä. Mikrot ja lähiverkot olivat yleistyneet, pena (pentium) oli kova sana ja multimediasta oli juuri ryhdytty kohisemaan.

Kivitalon kokoisia tietokoneita roudattiin isoilla lava-autoilla tuhottaviksi ja kaikki uskoivat hajautettuun tietojenkäsittelyyn. Kun IT-alan tulevaisuusskenaarioita tuohon aikaan tehtiin, ihan viimeiseksi pannuhuoneen pojilta kysyttiin, minne maailma menee. Korvat kannattaisi pitää auki ja kuunnella kaikkia tahoja. Ehkä nytkin muutos voi tulla yllättävästä suunnasta.

Kirjoittaja on Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL:n toimitusjohtaja.