Kansantaloutemme toipui kansainvälisen finanssikriisin aiheuttamasta vuoden 2009 taantumasta ensin muiden maiden tahdissa, mutta vajosi uudelleen taantumaan vuonna 2012. Sitä ei aiheuttanut viennin väheneminen, vaan se on syntynyt kotimaisen kysynnän supistumisesta.

Syynä on ”sisäinen devalvaatio”, jolla yritetään kohentaa teollisuuden heikentynyttä kilpailukykyä. Viennin kasvua tavoitellaan kotimaisia kustannuksia leikkaamalla. Politiikka perustuu samanlaiseen ajatteluun kuin devalvaatiopolitiikka oman markan aikana: kotimarkkinat sopeutetaan vientiteollisuuden kasvun raameihin.

Palkankorotukset on jäädytetty, kuluttajien ostovoima heikkenee ja kulutus vähenee, minkä seurauksena palvelualojen liikevaihto supistuu. Esimerkiksi päivittäistavarakaupan liikevaihdon volyymi on laskenut jo kolme vuotta peräkkäin, mitä ei ole koettu sitten 1990-luvun laman. Yksityisten palvelualojen työllisyys on vähentynyt pari vuotta. Laaja työttömyys, johon luetaan työttömät työnhakijat ja erilaisten toimenpiteiden kohteena olevat, on kohonnut 480 000 henkeen.

Mutta nouseeko vienti ja sen perässä kotimainen kysyntä sitten aikanaan? Ei ainakaan kovin nopeasti, sillä teollisuus on vaikeuksissa aivan muista syistä kuin kustannusten vuoksi. Ongelmat ovat rakenteellisia. Paperi ei internet-aikana käy kaupaksi, matkapuhelimia ei meillä enää valmisteta ja terästeollisuus on menettänyt markkinoitaan kiinalaisille ja intialaisille kilpailijoilleen. Teollisuuden tuotanto on pudonnut vuoden 2000 tasolle, sillä sen arvonlisäys – myyntikate – on romahtanut. Entiset hyvät kasvureseptit eivät enää toimi ja uusien keksiminen vie aikaa.

Sisäinen devalvaatio ei elvytä, koska teollisuus ei kasvata työllisyyttään. Vaikka se toipuisi romahduksestaan, ei talouskasvu kiihdy entisellä tavalla, sillä teollisuuden osuus kansantuotteesta on pudonnut 25 prosentista 16 prosenttiin. Vaarana on kielteinen kierre, jossa kasvava työttömyys ja heikentyvä kotimainen kysyntä vahvistavat toisiaan, eikä teollisuuden elpyminen kierrettä katkaise.

Kilpailukykypolitiikalle on haettu esikuvaa Ruotsista. Naapurimaan parempi kasvu ei kuitenkaan ole syntynyt teollisuudesta vaan yksityisistä palveluista. Ruotsin vahvoja aloja ovat kauppa, informaatio ja viestintä, rahoitus ja vakuutus sekä muut liike-elämän palvelut. Ne ovat kaikki tietointensiivisiä – sellaisia, jotka käyttävät digitaaliteknologiaa tuotteidensa ja toimintojensa uudistamiseen.

Samat alat pitivät meilläkin kasvua yllä aivan viime vuosiin saakka, mutta ovat nyt taantumassa. Poikkeuksena on voimakkaasti kasvava informaatio- ja viestintäala, jonka tuotanto on jo kaksinkertainen metsäteollisuuteen verrattuna ja kaksi kolmasosaa metalliteollisuudesta. Siitä on tullut kansantaloutemme uusi vahvuus.

Virkamiehet ja edunvalvojat määrittelevät eduskuntavaalien alla käytävän talouspoliittisen keskustelun asialistan. Virkamiehet ovat ymmärrettävästi huolissaan julkisen talouden kestävyydestä ja teollisuuden edunvalvojat palkoista, kilpailukyvystä ja viennistä. Keskustelussa korostuu tarve sopeuttaa sekä julkinen talous että palkanmuodostus hidastuneen talouskasvun raameihin.

Tulojen ja hyvinvoinnin kasvua on kuitenkin mahdollista kiihdyttää. Se ei tapahdu perinteisessä valmistavassa teollisuudessa, vaan niillä aloilla, jotka kasvattavat tuottavuuttaan digitaaliteknologiaa hyödyntämällä.

Rahoitus- ja vakuutusala digitoi toimintojaan ja vähentää työpaikkojaan. Kauppa on informaation välittämistä ja siksi myös helposti digitoitavissa. Asiakkuudet ja arvonlisäys siirtyvät verkkoon kivijalan muuttuessa noutopisteeksi. Teollisuuden arvonlisäys kasvaa uusista palveluista, joita syntyy, kun esineitä liitetään internetiin. Rakennusinvestoinnit vähenevät, mutta tietotekniikkainvestoinnit kasvavat.

Nyt tarvitaan politiikkaa, joka kääntää kotimaisen kysynnän ja palvelualojen kielteisen kierteen myönteiseksi. Asialistalle on tuotava ne verotukseen, sääntelyyn ja työmarkkinoiden toimintaan liittyvät asiat, jotka estävät palvelualojen tuottavuuden kasvua. Sillä välin myös kotimaisesta kysynnästä on pidettävä huolta. Talouspolitiikka tulee päivittää digiaikaan.

Kirjoittaja on professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.