Lausunto
5.6.2013
Työ- ja elinkeinoministeriö

LAUSUNTO LUONNOKSESTA ASETUKSEKSI KULUTUSHYÖDYKKEIDEN HINNAN ILMOITTAMISESTA MARKKINOINNISSA

Työ- ja elinkeinoministeriö on kirjeellään TEM/1157/03.01.02/2013 pyytänyt Suomen Kaupan Liiton lausuntoa otsikkoasiassa.

Luonnoksessa ehdotetaan uutta asetusta kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa ja nykyisen kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun valtioneuvoston asetuksen (1359/1999) kumoamista. Ehdotuksella pantaisiin täytäntöön sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin edellyttämät muutokset kulutushyödykkeiden hinnan ilmoittamiseen markkinoinnissa.

Direktiivi sopimattomista kaupallisista menettelyistä muuttaa sen soveltamisalaan sisälty­vät vähimmäisdirektiivit täysharmonisoiviksi. Myös hintamerkintädirektiivi, johon kumotta­vaksi ehdotettu asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa perus­tuu, on annettu vähimmäisdirektiivinä ja muuttuu nyt täysharmonisoivaksi. Nykyisen hinta­merkintäasetuksen sääntely on osin hintamerkintädirektiiviä pidemmälle menevää säänte­lyä.

Asetusehdotus herätti eräitä sen soveltamiseen liittyviä kysymyksiä, joita olemme seuraavassa esittäneet ja joihin toivomme asetuksen perusteluissa tarkennuksia.

Yleisperustelut

Yleisperusteluiden mukaan hintamerkintäasetuksen muuttaminen ei merkitse sitä, että markkinoinnissa palveluiden hintaa ei jatkossa ilmoitettaisi, koska hinnan ilmoittamisesta säädetään hintamerkintäasetuksen lisäksi kuluttajansuojalaissa, laissa palvelujen tarjoamisesta sekä tiettyjen alojen sektorilainsäädännössä.

Edellä mainittuja säännöksiä ei perusteluiden mukaan ole tarpeen muuttaa, koska ne eivät perustu hintamerkintädirektiiviin. Kansallinen asetuksen tasoinen palveluiden hinnan ilmoittamista koskeva tarkentava sääntely kuitenkin muuttuisi esityksen myötä.

Asetuksen suhde kuluttajansuojalakiin

Kuluttajansuojalain 2 luvun 15 §:n nojalla voidaan valtioneuvoston asetuksella antaa tarkempia säännöksiä kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa.

Sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin pohjalta muutettu kulutta­jan­suojalain 2 luvun 8 § säätelee mm. hinnan ilmoittamista.

8 §:n 1 momentin 3) kohdan mukaan ”Tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä tiettyyn hintaan markkinoinnista on käytävä ilmi: kulutushyödykkeen kokonaishinta veroineen tai, jos täsmällistä hintaa ei voida ilmoittaa, hinnan määräytymisen perusteet.”

Edellä mainitun kuluttajansuojalain 2 luvun 8 §:n otsikko kuuluu ”Tiedonantovelvollisuus tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä.” Säännöksen soveltamisessa onkin käsityk­sem­me mukaan tähän asti nimenomaan painotettu yksilöllisen kulutushyödykkeen tarjoamista.

Onko em. kuluttajansuojalain säännöstä tulkittaessa jatkossa painotettavakin yksilöllisen kulutushyödykkeen sijaan lausumaa ”tiettyyn hintaan”? Tällöin on asetusehdotuksen 3 § linjassa em. hintasäännöksen kanssa, mutta asetusehdotuksen 4 §:n perustelut kaipaavat tarkennusta (ks. myöhemmin 4 §).

1 § Soveltamisala

Soveltamisalaa koskevassa 2. kappaleessa todetaan, että ”Asetuksessa palvelulla tarkoi­tettaisiin myös vähittäiskauppaa tai verkkokauppaa, joka tarjoaa tavaroita.”

Mitä em. lausumalla palvelusta tarkoitetaan? Niin kuluttajansuojalaissa kuin asetus­luonnoksessakin säädellään tavaroista ja palveluista erikseen.

2 § Määritelmät

Toimipaikan määritelmässä eritellään erilaisia fyysisiä toimipaikkoja ja todetaan, että pelkkää postilokero-osoitetta ei pidetä toimipaikkana.

Määritelmästä ei käy selvästi ilmi, onko myös verkkokauppa toimipaikka, jos kaupan sijaintivaltio on Suomi. Yrityksellä voi olla Suomessa sekä kiinteä toimipaikka että verkko­kauppa taikka vain verkkokauppa.

Viittaamme lisäksi yksikköhintojen määritelmän osalta Päivittäistavarakauppayhdistyksen lausuntoon, jossa esitetään lisättäväksi yksikköhinnan määritelmään pesukohtainen hintamerkintä yhtenä yksikköhinnan ilmoittamistapana. Lisäksi lausunnossa esitetään, että mm. ravintolisien osalta tulisi voida käyttää annos- tai kappalemerkintää.

3 § Hinnan ilmoittaminen markkinoinnissa

Asetusehdotuksen 3 §:ssä säädetään hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa.

Uuden 1 momentin mukaan ”Kun vähittäiskauppias tai muu elinkeinonharjoittaja vähittäis­kaupan tapaan toimiessaan mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoi yksilöityä tavaraa tiettyyn myyntihintaan, tavaran yksikköhinta on samalla ilmoitettava, jollei tässä asetuksessa säädetä toisin.”

Uuden säännöksen tarkoitus tulee hyvin esille säännöksen 1 ja 2 momentin perusteluista, mutta itse säännösteksti ei lukijalle riittävän selkeästi ilmaise, ettei yksilöidyn tuotteen myyntihintaa ole enää välttämätöntä ilmoittaa.

Ehdotammekin, että momentti kuuluisi seuraavasti: ”Kun vähittäiskauppias tai muu elin­keinonharjoittaja vähittäiskaupan tapaan toimiessaan mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoi yksilöityä tavaraa ilmoittamalla tietyn myyntihinnan, tavaran yksikköhinta on samalla ilmoitettava, jollei tässä asetuksessa säädetä toisin.”

2 momentin mukaan ”Kun markkinoinnissa ilmoitetaan hyödykkeen myyntihinta tai yksikköhinta, myyntihinta ja yksikköhinta on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.”

Perusteluiden mukaan ”pykälän 2 momentin sääntely poikkeaisi voimassa olevasta kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamista koskevasta asetuksesta, sillä hinnan ilmoitta­minen ei enää olisi pakollista, vaikka kulutushyödyke olisi yksilöity.”

Pitäisikö perusteluissa olla viittaus 2 momentin sijaan / ohella myös 1 momenttiin?

3 momentin mukaan ”Jos kulutushyödykkeen myynnin yhteydessä peritään joiltakin kuluttajilta erillisiä hyödykkeen hankintaan liittyviä kustannuksia, näistä kustannuksista on ilmoitettava 1 momentin mukaisella tavalla.”

Perustelujen mukaan ”3 momentti perustuu sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 7 artiklan 4 kohdan c alakohtaan. Direktiivin mukaan, jos tuotteen luonteesta johtuen hintaa ei voida kohtuudella laskea etukäteen, on ilmoitettava hinnan laskutapa sekä tapauksen mukaan kaikki muut rahti-, toimitus- tai postimaksut tai ellei näitä kustannuksia voida kohtuudella laskea etukäteen, se seikka, että kuluttaja voi joutua maksamaan tällaisia lisämaksuja. Momentti täsmentää hinnan ilmoittamisen osalta kuluttajansuojalain 2 luvun 6, 7 ja 8 §:ää. Momentti vastaa voimassaolevan asetuksen 4 §:n 2 momenttia.”

Pitäisikö 3 momentissa viitata 3 §:n 1 momentin sijaan 2 momenttiin?

3 momentin sanamuoto ei viittaa mitenkään perusteluissa olevaan direktiivitekstiin.

4 § Tavaroiden hintamerkinnät vähittäismyyntipaikassa

Pykälän perustelujen mukaan ”Kuten nykyisin yleinen myynti- ja yksikköhinnan ilmoitta­mis­velvollisuus koskisi mainonnan lisäksi myös vähittäismyyntipaikkoja sekä niiden osana näyteikkunoita. Pykälän 1 momentti perustuu hintamerkintädirektiivin 3 artiklan 1 kohtaan. Hintamerkintädirektiiviä sovelletaan tavaroiden hinnan ilmoittamiseen markkinoinnissa, millä tarkoitetaan myös tavaroiden kaupanpitämistä vähittäismyyntipaikoissa. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevan asetuksen 6 §:ää.”

Em. perustelutekstissä todetaan, että ”Hintamerkintädirektiiviä sovelletaan tavaroiden hinnan ilmoittamiseen markkinoinnissa, millä tarkoitetaan myös tavaroiden kaupanpitä­mistä vähittäismyyntipaikoissa.”

Miten markkinointi mainosvälineessä (asetusehdotuksen 3 §) ja vähittäismyyntipaikassa (asetusehdotuksen 4 §) eroavat toisistaan? Jos yksilöityä tuotetta ei esimerkiksi näyte­ikkunassa tarjota tiettyyn hintaan (KSL 2 luvun 8 §), niin mihin perustuu hinnan ilmoit­ta­misvelvoite?

Perusteluista ei käy selkeästi ilmi tarkoitetaanko vähittäismyyntipaikalla myös verkko­kauppaa.

5 § Palveluiden hintamerkinnät vähittäismyyntipaikassa

Palveluiden hintojen ilmoittamista koskee mm. direktiivi sopimattomista kaupallisista menettelyistä, joka on pantu kansallisesti täytäntöön pääosin kuluttajansuojalain 2 luvun markkinointia koskevilla säännöksillä. Lisäksi palveluiden hintojen ilmoittamisesta säädetään palveludirektiivissä, joka on pantu kansallisesti pääosin täytäntöön lailla palvelujen tarjoamisesta.

Perustelujen mukaan ”pykälällä täsmennetään kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:ää olennaisten tietojen antamatta jättämisestä. Pykälällä täsmennetään, mitkä palveluiden hinnat tulee ilmoittaa vähittäismyyntipaikassa ja miten tiedot on ilmoitettava, jotta olennaiset tiedot olisi annettu. Vähittäismyyntipaikalla tarkoitettaisiin paikkaa, jossa palveluita tarjotaan tai jossa palvelu suoritetaan. Vähittäismyyntipaikka olisi esimerkiksi toimistotila, jossa palveluita voi tilata, tai esimerkiksi suutarin tai kampaajan käyttämä tila, jossa palvelu suoritetaan. Pykälä vastaa voimassa olevan asetuksen 11 §:ää. Pykälä perustuu palveludirektiivin 22 artiklan 5 kohdan mahdollisuuteen säätää kansallisia lisävelvoitteita palvelun vastaanottajalle annettavista tiedoista.”  

Asetusehdotuksen 1 §:n perustelujen mukaan ”Toimipaikan käsitettä ei määritellä palvelu­direktiivissä tai laissa palvelujen tarjoamisesta. Direktiivin johdanto-osan    kohdassa 37 käsitellään kiinteän toimipaikan käsitettä osana palveluntarjoajan sijoittautumispaikan määrittämistä. Kohdan mukaan pelkkää postilokeroa ei katsota sijoittautumiseksi, koska sijoittautuminen edellyttää toiminnan tosiasiallista         harjoittamista sijoittautumispaikassa.”

Perusteluista ei käy selvästi ilmi, koskeeko hintamerkintävelvoite myös palvelujen tarjoamista verkossa vai rajoittuuko se fyysiseen toimipaikkaan.

KAUPAN LIITTO
Juhani Pekkala
Toimitusjohtaja