Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Viite: Dnro KKV/652/03.02/2015

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on pyytänyt Kaupan liitolta lausuntoa otsikkoasiassa. Kaupan liitto kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

Yleistä

Kaupan liitto kannattaa komission pyrkimyksiä digitaalisten sisämarkkinoiden toiminnan parantamiseksi. Komission tulisi näkemyksemme mukaan ensisijassa pyrkiä mahdollisimman täydelliseen sääntelyn harmonisointiin ja implementoinnin valvontaan digitaalisilla sisämarkkinoilla. Suomen tulee osaltaan tukea tätä tavoitetta.

Kaupan liiton näkemyksen mukaan sisämarkkinoilla tulee taata kaikille yrityksille tasapuolinen toimintaympäristö. Yrityksiä ei tule ilman erityistä perustetta asettaa sääntelyllä keskenään eriarvoiseen asemaan esimerkiksi myyntikanavan, myytävän tuotteen tai yrityksen kotipaikan perusteella.

Sisämarkkinoilla harmonisaatio tulisikin viedä niin pitkälle, ettei yritys voi saada sääntelystä johtuvaa liiketoimintahyötyä ainoastaan sijoittumalla tiettyyn EU:n jäsenvaltioon. Lainsäädännöstä johtuvien velvoitteiden tulisi toisaalta kohdella yrityksiä samalla tavoin riippumatta siitä, myydäänkö tuotetta sähköisessä myyntikanavassa vai kivijalkamyymälästä käsin. Sama lähtökohta tulee ottaa ohjenuoraksi säänneltäessä digitaalisten sisältöjen ja fyysisten tavaroiden kauppaa.

Lausuntopyynnön mukaisesti alla on numerojärjestyksessä esitetty huomioita digitaalista liiketoimintaa haittaavista säännöksistä ja soveltamiskäytännöistä vuoden 2011 selvityksessä käytetyn jäsennyksen mukaisesti.

  1. Alkuperämaaperiaate ja sen soveltamisalat
    1. Periaatetta ei sovelleta kuluttajakauppaan, mikä voi ainakin pienillä yrityksillä nostaa kynnystä aloittaa myynti kotimaansa ulkopuolelle, koska se edellyttäisi perehtymistä toisen valtion lainsäädäntöön. Vastaavasti palveludirektiivin tulkinnallinen väljyys voi heikentää sisämarkkinoiden integraatiota. Kaupan liiton näkökulmasta oikea lähestymistapa kuluttajakaupassa on täysharmonisaatio, jolloin lainvalintaa ei tarvitsisi miettiä. Kuluttajansuojasääntelyn ja palveludirektiivinkin osalta keskeistä on nykysääntelyn tehokas implementaatio ja valvonta. Tätä tulee priorisoida, ennen kuin annetaan uutta sääntelyä.
  2. Kuluttajansuoja
    1. Kuluttajansuojaa koskeva lainsäädäntö ei ole kaikilta osin yhdenmukaista EU:ssa. Tämä haittaa digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymistä niin digitaalisten sisältöjen kuin fyysisten tuotteiden verkkokaupassa.
    2. Kaupan liiton näkemyksen mukaan kuluttajansuojalainsäädäntö tulisi harmonisoida EU-tasolla, jolloin kansallisen sääntelyn hajanaisuudesta johtuvat ongelmat poistuisivat. Alkuperämaaperiaatteen laajentaminen kuluttajakauppaan tai sääntelyn harmonisoiminen vapaaehtoisen sopimusinstrumentin kautta ovat ainoastaan pyrkimyksiä kiertää puutteellisesta harmonisaatiosta johtuvia ongelmia. Pahimmillaan tällaiset toimenpiteet lisäisivät sääntelyn hajanaisuutta sisämarkkinoilla ja asettaisivat erityyppiset tuotteet (digitaaliset sisällöt ja fyysisten tavaroiden kauppa) ja eri myyntikanavat (kivijalka- ja verkkokauppa) perusteettomasti eriarvoiseen asemaan. Sääntelyä ei tulisikaan enää lisätä vaan ensisijaisesti tulee huolehtia soveltamisen ja käytäntöjen yhdenmukaistamisesta.
    3. C2C-kauppa verkossa voi aiheuttaa kuluttajille epävarmuutta, koska sitä eivät koske kuluttajasuojasäännökset. Tällainen epävarmuus voi heijastua kuluttajien luottamukseen verkko-ostamiseen yleensä. On syytä arvioida EU-tasolla, tulisiko C2C-kauppa sisältää (joiltakin osin) kuluttajansuojasääntelyn piiriin. Vastuukysymyksiä tulee samassa kontekstissa peilata myös ns. alustoihin, jotka tarjoavat kanavan tuotteiden myyntiin.
  3. Immateriaalioikeuksia koskeva sääntely
    1. Suomessa käytettyjen fi-verkkotunnusten, ja vastaavien ulkomaisten maatunnusten, kansallinen sääntely ei edistä digitaalista, rajat ylittävää liiketoimintaa. Tulisi tarkastella EU-tasolla, onko perusteltua vaatia maatunnusten myöntämisen edellytykseksi rekisteröitymistä kansalliseen kaupparekisteriin tai vastaavaa menettelyä.
  4. Rahoitusta ja maksuliikennettä koskeva sääntely
    1. Standardoinnilla voidaan lisätä kilpailua kypsillä markkinoilla, joille uusien yritysten on vaikea tunkeutua. Yhtenäisessä euromaksualueessa (SEPA) on haettu tehokkuutta ja kilpailua pankkien välille standardoimalla niiden väliset tilisiirto- ja suoraveloitussanomat. Ulottamalla standardi myös maksajan/maksun saajan käyttöön mahdollistetaan asiakkaiden liikkuvuus palveluntarjoajien välillä ilman liiallisia vaihtokustannuksia (esim. teknologian vaihto) sekä mittakaavaedut maksutapahtumien kuljetuksessa.
    2.  Vastaavaa standardointia ei ole saavutettu korttimaksamisessa, jossa käytetään edelleen kansallisia tai toimijakohtaisia standardeja tapahtumien vastaanotossa. Standardoimalla myös kertamaksamisen tapahtumat voidaan avata maksusovellusten tarjontamarkkinat uusille toimijoille siten, että ne eivät törmää käyttäjien investointikustannuksiin. SEPA:n maksustandardeihin tulee kehittää standardoitu maksuehdotus.
  5. Tietosuojaa koskeva sääntely
    1. Tietosuojaa koskeva eurooppalainen sääntelykehys on lähiaikoina muuttumassa. Nykyisen tietosuojadirektiivin kansallisen täytäntöönpanon erot ja sovellettavan lain valinta voivat aiheuttaa ongelmia. Esim. henkilötietolain (523/1999) 36 §:n säännös ilmoitusvelvollisuuksista on hyvin epäselvä. Lukuisten ilmoitusvelvollisuuteen säädettyjen poikkeusten vuoksi suurin osa henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä tilanteista jää käytännössä ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Laissa käytetty lainsäädäntötekniikka tekeekin ilmoitusvelvollisuuden hahmottamisesta vaikeaa.
  6. Sopimusoikeus
    1. ks. alla kohta 7
  7. Lainvalinta ja oikeuspaikan valintaa koskevat säännöt
    1. Komissio on hiljan vetänyt pois esityksensä yleiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi, joka olisi toiminut vapaaehtoisena sopimusinstrumenttina ja tätä kautta harmonisoinut sekä sopimusoikeutta että lainvalintaa koskevia säädöksiä. On mahdollista, että kauppalaki nousee uudelleen esiin digitaalisen sisämarkkinastrategian yhteydessä annettavassa lakipaketissa. Kaupan liitto suhtautuu uusiin sääntelyinstrumentteihin varauksella ja viittaa tältä osin aiempiin kommentteihin sääntelyn harmonisoinnin priorisoinnista.
  8. Kilpailuoikeus
    1. Jakelusopimuksiin perustuva markkina-alueiden jakaminen ja/tai geoblokkaus on ryhmäpoikkeusasetuksen ja komission vertikaalisten suuntaviivojen nojalla tietyissä rajoissa sallittua. Mikäli digitaalisilla sisämarkkinoilla havaitaan jakelusopimuksissa ongelmia, tulee niihin puuttua ensi sijassa olemassa olevin, tehokkaan täytäntöönpanon keinoin.
    2. Kaupan liitto pitää kannatettavana, että EU-jäsenmaiden kansallinen kilpailuoikeus säilyy mahdollisimman yhdenmukaisena. Kansalliset, EU-kilpailuoikeudesta poikkeavat erityissäännökset eivät tue sisämarkkinoiden kehitystä.
    3. Suomessa yhtenä erityisongelmana vähittäiskaupan kilpailulle voidaan nähdä maankäyttö- ja rakennuslaista ja erityisesti sen vähittäiskaupan suuryksikkösääntelystä (9 a luku) johtuva markkinoille tulon ja siellä laajentumisen este. Vähittäiskaupassa perinteinen ns. kivijalkakauppa toimii tyypillisesti rinnakkain verkkokaupan kanssa. Näin ollen digitaalisten sisämarkkinoiden kannalta on keskeistä, että lainsäädäntö mahdollistaa kasvun myös etabloitumalla fyysisesti uusille markkinoille.
  9. Arvonlisäverotusta koskeva sääntely
    1. Sähköisen kaupan erityisjärjestelmä, jossa yritys voi kansallisen järjestelmän kautta ilmoittautua alv-velvolliseksi missä tahansa jäsenvaltiossa, pitää laajentaa mahdollisimman nopeasti koskemaan kaikkea digitaalista kauppaa, myös tavarakauppaa, EU-alueella (one-stop-shop).
    2. Yrityskohtainen ja maakohtainen euroraja, jonka jälkeen pitää ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi jäsenmaassa, pitää yhtenäistää.
    3. Yksittäisen tuotteen arvonlisäverottoman myynnin euroraja EU-alueen ulkopuolelta pitää poistaa. Jäsenmaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden yrityksiä on kohdeltava samalla tavoin.
    4. EU:n ALV-järjestelmä on liian monimutkainen, jotta pk-yritys pystyisi myymään tehokkaasti laajaa tuotevalikoimaa moniin maihin. Kansalliset raja-arvot ovat kaupan näkökulmasta matalia, ja digitaalisissa sisällöissä niitä ei enää ole. Kansallinen ALV-rekisteröinti fyysisten tuotteiden kaupassa jokaisessa kohdemaassa erikseen on erittäin kallista ja vaikeaa.
    5. Lähtökohtaisesti Kaupan liiton näkemys on, että ALV-kohtelu tulisi olla sama fyysisillä ja digitaalisilla tuotteilla.
  1. Työaikasääntely ja digitaalinen kauppa

Digitaalisen kaupankäynnin muodot voidaan yleisesti ottaen jakaa

1) Digitaalisten sisältöjen ja palvelujen kauppaan digitaalisten kanavien kautta, ja

2) Fyysisten tuotteiden ja palvelujen kauppaan digitaalisten kanavien kautta

Näiden toimintamuotojen sääntelytarpeet eroavat toisistaan työaikasääntelyn näkökulmasta. Pelkästään digitaaliset toiminnot ovat monelta osin asiantuntijatyötä, joka on osaltaan hankalasti sijoitettavissa nykyiseen, kiinteään työntekopaikkaan ja tarkasti määriteltyyn työaikaan perustuvaan järjestelmään.

Kaupan työehtosopimukseen alaan kuuluvat tehtävät

Yleisenä haasteena voidaan nähdä digitaalisten markkinoiden ja perinteisen työaikasääntelyn suhde. Digitaliset markkinat toimivat ympärivuorokautisesti, ja kilpailussa korostuu mm. tuotteiden nopea saatavuus. Työaikalaki ja sitä täydentävät yleisimmät työehtosopimusten määräykset perustuvat ajatukselle, jossa työtä tehdään maanantaista perjantaihin noin klo 8 ja 16 välillä. Tämä taas ei vastaa todellisuutta digitaalisilla markkinoilla. Siksi tätä sääntelyä olisi aiheellista arvioida uudelleen.

On huomattava, että työvoimakustannukset kertaantuvat logistiikkaketjussa, josta Suomen maantieteellisen sijainnin vuoksi aiheutuu muutoinkin huomattavia kustannuksia.

Asiantuntijatehtävät / ylempien toimihenkilöiden tehtävät

Digitalisaatio ja vahva kilpailukyky edellyttävät osaavaa työvoimaa nykyaikaisiin asiantuntijatehtäviin. Tämän kaltaisten työtehtävien hoitaminen nykyisessä sääntelymallissa on haasteellista, koska työtä tehdään osaksi kiinteiden toimipaikkojen ulkopuolella ja työajan sekä työsuoritusten valvonta vaatii hallinnollisesti raskaita ratkaisuja. Lisäksi asiantuntijatehtävissä työntekijöiden näkemyksissä saattavat enenevässä määrin korostua omien työtehtävien ja työajan organisointi sekä suunnittelu.

Osa työtehtävistä kuuluu itsenäisenä asiantuntijatyönä työaikalain ulkopuolelle.  Sellaisen asiantuntijatyön, joka tälläkin hetkellä kuuluu työaikalain 2 §:n mukaan lain soveltamisalaan, työaikaa koskevaan sääntelyyn voisi hakea rohkeasti uusia toimintamalleja.

Ratkaisuna voisi toimia työsuoritteista ja tuloksista käsin johdettu työ. Mallia voitaisiin kokeilla ”pistemäisesti” yksittäisillä työpaikoilla ja seurata sen tuloksia. Tällaisessa järjestelmässä voisi olla mm. seuraavia elementtejä:

-        Järjestelmään rajoina toimisivat työsuojelulliset säännöt

-        Järjestelmässä sovittaisiin työtehtävät, työn tavoitteet ja arvioitaisiin niihin kuluva aika

-        Järjestely edellyttäisi paikallista sopimista suoraan lain nojalla

-        Laissa voitaisiin määrittää sopimismenettely, esim. neuvotteluaika ja sopimuksen irtisanomisajat

-        Aika-arvion pohjalta sovittaisiin tarpeen vaatiessa peruspalkan päälle tulevasta kompensaatiosta, joka voi olla palkkaa ja/tai vapaa-aikaa. Järjestelyn voisi toteuttaa esim. tulospalkkiojärjestelmällä.

-        Lepoajat voitaisiin sopia monin eri tavoin – päivätasolla, viikkotasolla tai muutoin, esim. kompensaationa ”jatkuvammassa tavoitettavuudesta” olisi pitempi palkallinen vapaa

-        Työntekijöillä olisi merkittävä rooli työskentelyn ja ajankäytön organisoinnissa 

  1. Muu mielestänne relevantti sääntely
    1. Kansalliset tuottajavastuujärjestelmät (Jätelaki (646/2011) 48 §, Vna 527/2013, Vna 518/2014, Vna 528/2013) asettavat suomalaiset toimijat epäedulliseen kilpailuasetelmaan maan rajojen ulkopuolelta toimivan verkkokaupan suhteen. Esimerkiksi vaatemyynnissä verkkokaupan kautta myytävät tuotteet pakataan kymmenkertaisesti kivijalkakauppaan verrattuna, mutta ulkomainen verkkokauppa ei ole nykysääntelyn nojalla velvollinen osallistumaan Suomessa kuluttajapakkausten tuottajavastuujärjestelmän kustannuksiin, kuten kustannuksiltaan merkittävään kuluttajapakkausten keräysverkoston rakentamiseen ja ylläpitoon. 
    2. SE-laitteiden ja paristojen tuottajavastuu (jätelaki 66 a §, Vna 519/2014, Vna 520/2014). Tuottajavastuullisia toimijoita ovat jätelain ja sen nojalla annettujen tuottajavastuualakohtaisten asetusten mukaan pääsääntöisesti tuotteiden ammattimaiset maahantuojat ja valmistajat, joiksi tuottajavastuuta valvova viranomainen on linjannut ainoastaan suomalaiset yritykset tai ulkomaisen toimijan Suomen sivuliikkeet. Ulkomainen verkkokauppa saa siis tilanteesta epäreilua kilpailuetua. Ulkomailta käsin tapahtuvan kuluttajiin suuntautuvan etämyynnin jääminen vain jätelain 66 a §:ssä tarkoitetun valtuutetun edustajan nimeämisvelvoitteen varaan (ja käytännössä suurella todennäköisyydellä tuottajavastuun ulkopuolelle) tuottaa kilpailua vääristävän ja kotimaisten toimijoiden asemaa entisestään heikentävän vapaamatkustajaongelman ja vääristyneen kilpailuasetelman. Valtuutetun edustajan nimeämisvelvoite rajoittuu lisäksi vain SE-romuun, joten paristojen ja akkujen osalta tämä ei edes ole mahdollista.
  1.                                                     i.     Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi ja kilpailun vääristymien estämiseksi valtuutettua edustajaa koskeva sääntely tulisi ulottaa koskemaan myös paristoja ja akkuja koskevaa kauppaa harmonisoimalla ensin unionin tuottajavastuuta koskeva sääntely ja sen myötä kansallinen sääntely.
  2.                                                     i.      Suomalaisesta piilolasien vähittäiskaupasta noin 40 % tehdään verkossa. Suomessa toimivien yritysten osuus piilolasien verkkokaupasta on tällä hetkellä erittäin korkea, lähes 80 %. Lainsäädäntö pysyvästi muuttaa Suomesta käsin toimivien yritysten kulurakenteita. Kun eikä vastaavaa tapahdu kilpailijamaissa, vaikuttaa se väistämättä suomalaisten verkkokauppojen kilpailukykyyn.
    1. Tullin vientiselvitystä koskeva menettely, joka on esim. postipakettivienneissä tehtävä arvoltaan vähintään 1000 euron vienneistä, on niin hankala tehdä ja mahdoton automatisoida, että sen teettäminen syö hieman yli 1000 euron tuotteita myyvien yritysten katteesta suuren osan. Vienti-ilmoituksen tekeminen tulee tehdä helpommaksi erityisesti pk-yrityksille.
    2. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (2007/159, jäljempänä ”Asiakastietolaki”) edellyttää yksityisen terveydenhuollon palvelujen antajien liittyvän Asiakastietolain 14 §:ssä tarkoitettujen valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen (”Kanta-palvelut”) käyttäjäksi, jos palvelun antajan potilasasiakirjojen pitkäaikaissäilytys toteutetaan sähköisesti. Asiakastietolain tämän hetkisen siirtymäsäännöksen (25 §) mukaan yksityisiä terveydenhuollon palvelujen antajia koskeva velvollisuus liittyä Kanta-palvelujen käyttäjäksi tulee voimaan 1.9.2015. Liittyminen Kanta-palveluun tuo optisen alan vähittäiskaupan toimijoille pysyvän kulurakenteen muutoksen järjestelmäinvestointien sekä järjestelmien jatkuvien käyttökustannusten sekä maksupalveluasetuksen määräämien Kanta-järjestelmämaksujen muodossa. Investoinnit ovat kaikissa yrityskokoluokissa merkittäviä, ketjutoimijoiden osalta satoja tuhansia euroja ja käyttömaksut erityisesti ketjutoimijoiden kannalta merkittävä pysyvä kuluerä, joka tuskin tulevaisuudessa ainakaan pienenee.

 

KAUPAN LIITTO

Juhani Pekkala

Toimitusjohtaja