LAUSUNTO
Valtioneuvoston kanslia
Viite: VNEUS2015-00471

Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt Kaupan liitolta lausuntoa otsikkoasiassa. Kaupan liitto kiittää lausuntopyynnöstä. Alla on eritelty lausuntopyynnön mukaisesti yksittäisiä ongelmalliseksi kokemiamme säädöksiä tai säädösehdotuksia.

Kauppanormilainsäädäntö

Lähes kaikki tuotteet, joilla on EU:n markkinastandardi/kauppanormi, ovat myös elintarvikkeita. Esimerkkejä kauppanormiasetuksista ovat:

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013 maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 992/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta, siihen liittyvät komission täytäntöönpanoasetukset eri tuoteryhmien osalta
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1379/2013 kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta

Elintarvikealan toimijat ovat vastuussa EU-tason säädösten ja kansallisten viranomaisohjeistusten nojalla sekä ruoan turvallisuudesta että oikeasta annetusta informaatiosta. Tärkeimmät EU tason säännökset ovat:

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002 elintarvikelainsäädäntöä koskevista periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeen turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä) ja
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1924/2006 ja (EY) N:o 1925/2006 muuttamisesta sekä komission direktiivin 87/250/ETY, neuvoston direktiivin 90/496/ETY, komission direktiivin 1999/10/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY, komission direktiivin 2002/67/EY ja 2008/5/EY sekä komission asetuksen (EY) N:o 608/2004 kumoamisesta.

Vähittäiskaupan tasolla eri tuoteryhmistä saatetaan säätää kauppanormin mukaan eri tavoin kuin elintarviketurvallisuus- tai kuluttajien suojelua varten säädettyjen asetusten nojalla. Koska säädöksiä laaditaan komission eri pääosastoissa DG SANTE, DG AGRI ja DG MARE, ne eivät ole välttämättä yhteensopivia ja aiheuttavat tulkintaongelmia.

Erityisesti elintarviketietoja koskevia säännöksiä on useissa yhteisen maatalouspolitiikan ja kalastuspolitiikan säännöksissä (esim. kalastustuotteita koskeva lainsäädäntö, viinejä koskeva lainsäädäntö). Vaatimukset ovat osittain päällekkäisiä ja osittain myös ristiriitaisia yleisten elintarviketietoja koskevien vaatimusten kanssa.

Valvontaan kohdistuu kauppanormilainsäädännöstä johtuvia määrällisiä velvoitteita fyysisen tarkastuksen ja näytteenoton osalta, jotka eivät vastaa elintarviketurvallisuussäännösten mukaista riskiperusteisuusajattelua. Toimijoille aiheutuu vastaavasti kuormittavaa raportointivelvollisuutta.

Kalastuspolitiikan mukainen jäljitettävyys- ja seuraamusjärjestelmä

  • EU:n kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisen markkinajärjestelyasetuksen (1379/2013) mukaan jokaisen kalaerän on oltava jäljitettävissä kaikissa tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheessa alkaen pyynti- tai keruuvaiheesta ja päättyen vähittäismyyntiin siten, että viranomainen voi tutustua tietoihin milloin tahansa. Tiedot tulee myös säilyttää järjestelmällisellä tavalla.

Luotettava eräkohtainen jäljitettävyysjärjestelmä edellyttää sähköisen tietokannan rakentamista ja sen ylläpitämistä yritysten omalla kustannuksella. Vaatimus on ylimitoitettu pienimuotoiseen suomalaiseen rannikkokalastukseen. Järjestelmä lisää myös kalan jalostajien, kalatukkukauppojen ja jakelijoiden kustannuksia.

Yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmää ja valvontaa varten on säädetty

  • Laki yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta (1188/2014).

Laki sisältää rikkomus- ja seuraamusmaksun toisin kuin elintarviketurvallisuus ja kuluttajien suojelua tarkoittava sääntely, jossa käytetään hallinnollisia seuraamuksia. Maaseutuvirasto voi määrätä rikkomusmaksun sille, joka esimerkiksi laiminlyö täyttää ja toimittaa myynti-ilmoituksen ELY-keskukseen. Rikkomusmaksut oikeushenkilölle vaihtelevat rikkomuksesta riippuen 100 – 10 000 euroon tai 300 – 50 000 euroon.

Rangaistus antaa väärän signaalin elintarviketurvallisuuden ja kalakantojen suojelun välisestä hierarkiasta. Molempien säännösten noudattamista valvovat elintarvikevalvontaviranomaiset kunnissa. Kun viranomainen havaitsee tarkastuksella suuria puutteita elintarviketurvallisuudessa ja epäkohdan kalastuspolitiikkalainsäädännön yksityiskohtaisten jäljitettävyysvaatimusten noudattamisessa, voi käydä niin, että edellisestä seuraa Oiva-arvioinnin laskeminen, mutta jälkimmäisestä rikkomusmaksu.

Luonnonmukaisen tuotannon valvonta

Luonnonmukaisen tuotannon ja vähittäismyynnin valvonta vastaa sertifioidun maataloustuotannon valvontaa eikä sen osalta riskiperusteiseen valvontaan anneta mahdollisuutta. Tämä on sikäli ristiriitaista, että mainituissa säädöksissä asetettavat vaatimukset eivät yleensä liity elintarviketurvallisuuteen ja sitä kautta kuluttajien terveyteen.

Luomuvalvonnan pääasiallisena tarkoituksena on varmistaa luomutuotteiden vaatimuksenmukaisuus tuotteiden markkinointia ja kuluttajia varten. Vähittäiskaupan varastoissa varastoidaan ja myymälöissä myydään pakattuja luomutuotteita eikä niiden osalta sekoittuminen tavanomaisesti tuotettujen tuotteiden kanssa ole käytännössä mahdollista. Myös irtomyyntiin menevät luomutuotteet ovat varastossa ja kuljetuksissa tukkupakkauksissaan. Silti luomuvalvontaan kuuluvia kaupan varastoja, tukkutoimijoita ja toimitusketjussa olevia välittäjiä valvotaan vuosittain.

Valvontaa tehdään Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran valtuuttamien tarkastajien avulla. Tarkastuksissa valtuutetut tarkastajat tekevät ainoastaan havaintoja ja varsinaiset tarkastuspäätökset tekevät viranomaiset. Tarkastustilanteessa hyödyllinen vuoropuhelu toimijan ja valvojan välillä jää näin ollen käymättä, mikä aiheuttaa byrokratiaa toimijoiden käydessä kirjeenvaihtoa myöhemmin päätöksen tekevän viranomaisen kanssa.

Sivutuote- ja rehulainsäädäntö

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009 muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettuja eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta sekä sen täytäntöönpanosta annettu komission asetus
  • Rehuhygienia-asetus (EY) N:o 183/2005

Sivutuotelainsäädännön aiheuttamat jäteraportointi- ja jäljitettävyysvaatimukset ovat kaupan toimijoille monimutkaisia ja jopa sekavia, koska niissä yhdistyvät sekä elintarviketurvallisuussäännökset että ympäristölainsäädännön vaatimukset.

Esimerkiksi vähittäiskaupalta vaaditaan jäljitettävyysraportoinnissa yksittäisen jätekuormaerän täydellistä jäljittämistä lopulliseen käsittelypaikkaan saakka. Tämä ei ole myymälöille mahdollista vaan se on jäteoperaattorin velvollisuus, jonka kanssa vähittäiskauppa on tehnyt sopimuksen jätehuollosta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on laatinut ohjeluonnoksen kaupan entisten eläinperäisten elintarvikkeiden käytöstä, käsittelystä ja hävityksestä, joka on parhaillaan lausunnolla. Ohje ei kuitenkaan pysty selventämään toimijoiden velvollisuuksia riittävästi vaan jää myös sekavaksi.

Sellaiset toimijat/toiminnot, joihin ei sisälly rehuturvallisuuden kannalta oleellista riskiä, tulisi vapauttaa ilmoitus- ja rekisteröitymisvelvollisuudesta. Rehulainsäädännön mukaan elintarviketuotantoeläinten ruokintaan kasviperäisiä tuotteita säännöllisesti luovuttavan kaupan tulee rekisteröityä rehualan toimijaksi. Tämä hankaloittaa kaupan entisten elintarvikkeiden lahjoittamista tuotantoeläimille lisätyönä ja valvontamaksuina.

Toimijat tulisi vapauttaa kolmasmaa- laitoksista tuotavia rehun lisäaineita koskevista ilmoituksista ja vakuutuksista. EU-jäsenvaltion viranomainen pitää nettisivuillaan luetteloita ko. laitoksista. Ilmoitus- ja vakuutusmenettely on työläs (ml. ilmoitukset tullille) ja yhteisön tasolla tehoton.

Elintarvikekontaktimateriaalit

  • EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1935/2004, annettu 27 päivänä lokakuuta 2004, elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista materiaaleista ja tarvikkeista ja direktiivien 80/509/ETY ja 89/109/ETY kumoamisesta ja sen nojalla annetut täytäntöönpanosäädökset

Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvalla materiaalilla ja tarvikkeella eli kontaktimateriaalilla tarkoitetaan materiaaleja ja tarvikkeita, jotka jo ovat kosketuksessa (suoraan tai välillisesti) tai jotka on tarkoitettu tulemaan kosketukseen elintarvikkeen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi elintarvikepakkaukset, kertakäyttöastiat, keittiövälineet, kahvin- ja vedenkeittimet, elintarviketeollisuuden laitteet ja kertakäyttökäsineet.  

Kontaktimateriaalialan toimijat mukaan lukien vähittäiskauppa on ilmoittauduttava toimintapaikkakunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Tämän lisäksi toimijan on pystyttävä omavalvontadokumentaation perusteella osoittamaan markkinoimiensa tuotteiden vaatimustenmukaisuus.

Silloin, kun vähittäiskauppa ainoastaan myy pakattuja tuotteita, toimijalla tulee olla hallussaan voimassa olevan kyseistä kontaktimateriaalia koskeva vaatimuksenmukaisuustodistus. Myymälöissä kuitenkin myös käsitellään elintarvikkeita, esimerkiksi pakataan juustoja tuorekelmuun tai valmistetaan täytettyjä sämpylöitä taikka salaatteja. Tällöin myymälä rinnastetaan elintarvikekontaktimateriaalin valmistajaan ja sen dokumentointivaatimukset ovat mittavat.  Jokainen materiaali tulee olla jäljitettävissä valmistajaan ja sen käyttämiin kemikaaleihin. Jokaisesta kemikaalista on oltava vaatimuksenmukaisuusilmoitus ja riskinarviointia koskeva dokumentointi, tiedot rajoituksia sisältävistä ainesosista, käyttörajoituksista, tarvittavat analyysit ja esimerkiksi muoveista tapahtumasta siirtymästä mallilaskelmat. Dokumentaatio on päivitettävä aina, kun lainsäädäntöä tai kontaktimateriaalin valmistusmenetelmiä taikka koostumusta muutetaan. Myymälässä ei ole sellaista asiantuntemusta, että se voisi olla täysin selvillä asiakirjavaatimuksista ja jos onkin, dokumentaatiota on vaikea saada valmistajilta, koska ne sisältävät liikesalaisuuksina pidettävää tietoa.

Tietosuojaa koskeva sääntely

Nykyisen tietosuojadirektiivin kansallisen täytäntöönpanon erot ja sovellettavan lain valinta voivat aiheuttaa ongelmia. Esim. henkilötietolain (523/1999) 36 §:n säännös ilmoitusvelvollisuuksista on hyvin epäselvä. Lukuisten ilmoitusvelvollisuuteen säädettyjen poikkeusten vuoksi suurin osa henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä tilanteista jää käytännössä ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Laissa käytetty lainsäädäntötekniikka tekeekin ilmoitusvelvollisuuden hahmottamisesta vaikeaa.

Tietosuojaa koskeva eurooppalainen sääntelykehys on lähiaikoina muuttumassa. Tällä hetkellä esitys niin kutsutuksi yleiseksi tietosuoja-asetukseksi on EU:n instituutioiden välissä käsittelyssä. Kaupan liitto haluaa korostaa, että uudessa sääntelyssä tulee löytää tasapaino yksilön oikeuksien ja tietojen tehokkaan hyödyntämisen välillä. Sääntelyn on oltava tulkinnallisesti selkeää ja taattava eurooppalaiselle elinkeinoelämälle riittävä toimintavapaus, jotta sen kansainvälinen kilpailukyky säilyy.

Keskeisiä ratkaistavia kysymyksiä ovat mm. henkilötietojen käsittelyn perusteet, tietojenkäsittelyyn liittyvät velvoitteet sekä rekisteröityjen oikeudet. Henkilötietojen suojan ja tietojen tehokkaan käsittelyn välille tulisi saavuttaa tasapaino. Kaupan alan näkökulmasta on keskeistä, että rekisterinpitäjä ja käsittelijä voivat jatkossakin tehokkaasti kerätä ja hyödyntää henkilötietoja silloin, kun rekisteröity (kuluttaja/yksityishenkilö) on antanut siihen suostumuksensa. Kerättyjä tietoja voidaan hyödyntää vaikkapa kohdennetussa markkinoinnissa profiloimalla asiakkaita heidän aiemman ostokäyttäytymisensä perusteella. Tämä palvelee yhtäältä kuluttajaa kuin elinkeinonharjoittajaa.

Kaikkien osapuolten yhteinen intressi on, että henkilötietojen suoja taataan jatkossakin sekä teknisesti että menettelyllisesti. Yrityksille asetettavissa velvoitteissa tulee kuitenkin muistaa suhteellisuusperiaate. Sääntelyllä asetettavien vaatimusten tulisi aina lähteä riskiperusteisesta arvioinnista. Kansainvälisesti digitaalistuvilla markkinoilla mahdollisuus tiedon hyödyntämiseen on yrityksille keskeinen kilpailutekijä.

SE-laitteiden ja paristojen tuottajavastuu

Sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annettu direktiivi 2012/19/EU sekä direktiivi 2006/66/EY paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista on pantu kansallisesti voimaan jätelailla (ks. erit. jätelain 66 a §) ja alakohtaisilla asetuksilla Vna 519/2014 ja Vna 520/2014.

Tuottajavastuullisia toimijoita ovat jätelain ja sen nojalla annettujen tuottajavastuualakohtaisten asetusten mukaan pääsääntöisesti tuotteiden ammattimaiset maahantuojat ja valmistajat, joiksi tuottajavastuuta valvova viranomainen on linjannut ainoastaan suomalaiset yritykset tai ulkomaisen toimijan Suomen sivuliikkeet. Ulkomainen verkkokauppa saa siis tilanteesta epäreilua kilpailuetua. Ulkomailta käsin tapahtuvan kuluttajiin suuntautuvan etämyynnin jääminen vain jätelain 66 a §:ssä tarkoitetun valtuutetun edustajan nimeämisvelvoitteen varaan (ja käytännössä suurella todennäköisyydellä tuottajavastuun ulkopuolelle) tuottaa kilpailua vääristävän ja kotimaisten toimijoiden asemaa entisestään heikentävän vapaamatkustajaongelman ja vääristyneen kilpailuasetelman. Valtuutetun edustajan nimeämisvelvoite rajoittuu lisäksi vain SE-romuun, joten paristojen ja akkujen osalta tämä ei edes ole mahdollista.

Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi ja kilpailun vääristymien estämiseksi valtuutettua edustajaa koskeva sääntely tulisi ulottaa koskemaan myös paristoja ja akkuja koskevaa kauppaa harmonisoimalla ensin unionin tuottajavastuuta koskeva sääntely ja sen myötä kansallinen sääntely.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kulutustavaroiden turvallisuudesta ja markkinavalvonnasta

Kaupan liiton näkemyksen mukaan komission ehdotus ns. tuoteturvallisuus- ja markkinavalvontapaketiksi ei ole hyväksyttävissä nykyisessä muodossaan. Näkemyksemme mukaan säädöspaketti tulisi vetää pois valmistelusta.

EU:n ehdottamassa asetuksessa talouden toimijoiden velvollisuudet määritettäisiin nykyistä merkittävästi tiukemmin. Tämä johtuu siitä, että ehdotetulla asetuksella pyritään uudistamaan kulutustavaroiden turvallisuutta koskevaa sääntelyä vastaamaan nykyistä enemmän EU:n harmonisointisääntelyä. EU:n tavoite voi olla perusteltu sellaisten tuotteiden kohdalla, joihin liittyy kuluttajien turvallisuuden kannalta samankaltaisia riskejä kuin ns. harmonisoituihin tuotteisiin, mutta se johtaa ylisääntelyyn ja tarpeettomiin kustannuksiin ns. vähäriskisten tuotteiden kohdalla.

EU:n ehdotuksessa talouden toimijoiden tulisi varmistaa, että markkinoille saatettavat tuotteet ovat turvallisia, ehdotettu asetus asettaa talouden toimijoille seuraavat uudet velvollisuudet:

  • Valmistajien ja maahantuojien tulisi ilmoittaa nimensä, rekisteröity tuote-nimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä osoitteensa tuotteessa, tai jos tämä ei ole mahdollista, tuotteen pakkauksessa tai tuotteen mukana olevassa asiakirjassa
  • Maahantuojien tulisi tehdä tuotteista näytteisiin perustuvia testejä
  • Maahantuojien tulisi säilyttää tuotetta koskeva tekninen dokumentaatio 10 vuoden ajan siitä, kun tuote on saatettu markkinoille.

On tärkeätä, että Suomi edelleen vastustaa myös pakollisista alkuperämaamerkinnöistä säätämistä (artikla 7). Kustannuksia yrityksille ei aiheudu vain itse merkinnän kustannuksesta (esim. riippulappu), vaan myös merkintöjen ns. hallinnoinnista (määrittäminen, dokumentointi, tietojärjestelmät). Lisäksi on tärkeä noteerata, että verojen ja kustannusten kertautuminen nostaa kuluttajahintoja merkintäkustannuksia enemmän.

Tuoteturvallisuusasetusehdotuksessa on useampi ongelmallinen kohta kaupan alan kannalta. Valmistajien ja maahantuojien velvollisuus tehdä tuotteista näytteisiin perustuvia testejä, valmistajien ja maahantuojien velvollisuus säilyttää tekninen dokumentaatio 10 vuoden ajan siitä, kun tuote on saatettu markkinoille, sekä valmistajien ja maahantuojien velvollisuus ilmoittaa lähtökohtaisesti tuotteessa nimensä, rekisteröity tuotenimensä tai rekisteröity tuotemerkkinsä sekä osoitteensa, ovat velvollisuuksia, jotka on käytävä kriittisesti läpi ja muutettava tasapainoisen sääntelyn saavuttamiseksi ja turhan sääntelytaakan välttämiseksi.

On siis välttämätöntä, että edellä mainittujen velvollisuuksien osalta arvioidaan erittäin huolellisesti, millaisten tuotteiden kohdalla ko. velvollisuus on perusteltu ja tarpeellinen hyvän turvallisuuden tason saavuttamiseksi. Ylisääntelyn välttäminen edellyttää, että ns. vähäriskisiin tuotteisiin ei liitetä uusia raskaita velvollisuuksia, kuten edellä mainittuja velvollisuuksia tehdä näytteisiin perustuvia testejä, velvollisuutta säilyttää tekninen dokumentaatio kymmenen vuoden ajan tai velvollisuutta merkitä tuotteeseen tyyppi-, erä- tai sarjanumero tai muu merkintä.

EU:n REACH-asetuksen kohta aineet esineissä

REACH-asetuksen (EY) N:o 1907/2006 7.2 ja 33 artiklat määräävät, että esineiden valmistajien ja maahantuojien tulee tiedottaa toimitusketjuun sekä ilmoittaa kemikaalivirastoon erityistä huolta aiheuttavista (kandidaattilistan) aineista, kun pitoisuus ylittää 0,1 p-%,  kun ainetta lisäksi käytetään yli 1000kg/v. Tähän asti komissio on tulkinnut että 0,1 p-% lasketaan esinekohtaisesti esineestä, joka toimitetaan asiakkaalle. Uuden EU-tuomioistuimen ratkaisun (asia C-106/14) mukaan 0,1 p-%:n laskennassa näytettäisiin mentävän tarkkuudessa jopa komponenttitasolle. Päätöksen tulkinta on vielä kesken.

Esineen valmistajan tai maahantuojan on erittäin vaikea tai jopa mahdotonta selvittää materiaalisisällöt komponenttitasolla. Lisäksi tulee päällekkäistä tietoa, kun sekä komponentin valmistaja, että tätä komponenttia käyttävä esineen valmistaja tekevät ilmoituksen samasta kohteesta.

Alkuperäisen tulkinnan voimaansaattaminen selkeyttäisi menettelyä ja erityisesti laskentaa.

Tarkemman komponenttitason voimaantullessa on yrityksille toimitettava selkeät ohjeet käytännön toimeenpanosta: ohjeet miten 0,1 p-%:n lasketaan komponenttitasolla, ja ohjeet millä tavoin riittävät tiedot saadaan alihankkijoina toimivilta komponenttivalmistajilta.

Myrkytystietokeskuksille toimitettavat tiedot vaaralliseksi luokitelluista kemikaaleista

EU:ssa on valmisteltu CLP-asetuksen 45 artiklan perusteella yhdenmukaisia tietovaatimuksia ja tiedon toimittamisen formaattia kemikaalien seoksille, jotka on luokiteltu terveydelle aiheutuvan vaaran tai fysikaalisen vaaran takia. Tällaisia seoksia markkinoille saattavien maahantuojien ja jatkokäyttäjien on toimitettava vaaditut tiedot jäsenmaan nimeämälle elimelle.

Tällä hetkellä Suomessa tiedot vaaralliseksi luokitellun kemikaalin koostumuksesta ja luokituksesta toimitetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kemikaalituoterekisteriin, jonka ylläpitämää tietokantaa mm. Myrkytystietokeskus käyttää. Rekisterissä on tiedot sekä kuluttaja- että teollisuuskemikaaleista. Toimitettava tieto perustuu nykyisellään käyttöturvallisuustiedotteessa esitettäviin tietoihin. Käyttöturvallisuustiedotteessa on kaikki oleellinen tieto kemikaalin vaaraominaisuuksista myrkytystapausten ensiaputilanteisiin, onhan sen perustana globaali kemikaalien luokitusjärjestelmä.

Kaupan liitto kannattaa yhdenmukaistamista, koska se parantaa myrkytystietokeskuksen mahdollisuuksia antaa oikeanlaisia neuvoja kiireellisissä tilanteissa, lisäksi sen pitäisi vähentää yritysten hallinnollisia kustannuksia, jos ne saattavat kemikaaleja markkinoille useissa maissa. Samoin suunnitellut siirtymäajat ja porrastus ovat tarpeen uusien vaatimusten käyttöönotolle niin yritysten kuin viranomaisenkin näkökulmasta. Lopulta vaatimusten tulisi kuitenkin olla samanlaiset kaikille toimijoille.

Olemme kuitenkin sitä mieltä, että suunnitellut tietovaatimukset ovat ylimitoitetut. Tulevaisuudessa vaadittaisiin koostumus- ja luokitustietoja myös seoksen luokittelemattomista komponenteista. Hyvin standardoitujen ensiapukäytäntöjen valossa ei suunniteltuja vaatimuksia tässä laajuudessa ja lääketieteellisestä näkökulmasta voi mielestämme perustella. Mielestämme lähestymistapa viittaa kintaalla koko kemikaalien luokitusjärjestelmälle.

Emme usko valmisteen yksilöivän pitkän numerosarjakoodin parantavan turvallisuutta. Päinvastoin, hätääntyneen avuntarvitsijan on todennäköisesti vaikea luetella numerosarja puhelimessa nopeasti ja ilman sekaannuksen mahdollisuutta.

Tiedon toimittamista ei tulla nyt toteuttamaan keskitetysti, vaan yrityksen on toimitettava samat tiedot erikseen kaikkiin niihin maihin, jossa se saattaa kemikaalia markkinoille, viranomaisen vaatimilla kansallisilla kielillä. Keskittämisestä saatava hyöty jää siis saamatta ja muutoksen lisäkustannukset kokonaan yritysten maksettavaksi. Nykyisenä digiaikana tekniikkaa tulisi hyödyntää kunnolla tässäkin asiassa heti systeemin rakentamisvaiheessa.

Lisäksi katsomme, että nyt suunnitteilla olevan järjestelmän julkisessa kuulemisessa ja sen perusteella tehtyjen johtopäätösten tekemisessä ei otettu kaikkia kustannuksia riittävästi huomioon.

Sääntelyn järkevöittämisen ja hallinnollisen taakan vähentämisen aikakautena tätäkin jo pitkälle valmisteltua säädöshanketta tulisi voida tarkastella vielä kriittisesti todellisten tarpeiden, saavutettavan hyödyn ja kustannusten valossa. Ehdottoman tärkeää olisi luoda keskitetty tiedon toimittamisen järjestelmä, jossa yritys toimittaa tiedot vain kerran yhteen paikkaan, ja ne olisivat digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen viranomaisten käytettävissä kaikissa niissä maissa, joissa kemikaali on markkinoilla.

KAUPAN LIITTO

Juhani Pekkala
Toimitusjohtaja