Martti Virtanen/lh
Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 VALTIONEUVOSTO

VALKOINEN KIRJA YHTEISÖN KILPAILUOIKEUDEN RIKKOMISESTA JOHTUVISTA VAHINGONKORVAUSKANTEISTA

Työ- ja elinkeinoministeriö on kirjeellään 23.4.2008 Dnro 1361/031/2008 pyytänyt Suomen Kaupan Liiton lausuntoa otsikkoasiakirjasta. Suomen Kaupan Liitto esittää lausuntonaan kohteliaimmin seuraavaa.

Aluksi toteamme, että pidämme erittäin tärkeänä sitä, että kilpailurikkomuksia koskevassa vahingonkorvaussäännöstyksessä tulisi yksinomaisena peri-aatteena olla, että vahingonkorvauskanne voidaan nostaa vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomaisen tutkimuksen perusteella on syntynyt lopullinen, lain-voimainen päätös siitä, että kilpailulainsäädännön rikkomus on tapahtunut. Tämä seuraa mielestämme jo siitä, että valkoisessa kirjassa katsotaan, ettei vahingonkorvausoikeudenkäynnissä voida rikkomuksen olemassaolon osalta päätyä erilaiseen lopputulokseen kuin kilpailuviranomaisen lopullisessa päätöksessä. Tällaisella käsittelyjärjestyksellä vältyttäisiin myös monista valkoisessa kirjassa esitetyistä ongelmista.

Jaksossa 1.1. todetaan, että kilpailuoikeudellisten juttujen erityispiirteet heikentävät oikeusvarmuutta. Kilpailuviranomaisen on helpompi kuin tuomio-istuimen suorittaa tutkimus siitä, onko rikkomus tapahtunut vai ei.

Jaksossa 2.2. käsitellään todisteisiin tutustumista. Jos oikeudenkäynti tapah-tuu samanaikaisesti kilpailuviranomaisen tutkimuksen kanssa, syntyy ensinnä-kin tarpeetonta päällekkäisyyttä, joka tosiasiassa hidastaa tutkimusta. Toiseksi vireillä oleva oikeudenkäynti saattaa myös johtaa siihen, että epäilty taho ryhtyy todisteiden tuhoamiseen ennen kuin kilpailuviranomainen on saanut niitä. Yhdymme valkoisen kirjan jaksossa 2.3 esitettyyn näkemykseen, että kaksi samanaikaista menettelyä johtaa kustannusten kasvamiseen ja ajan hukkaan.

Edellä esittämällämme perusperiaatteella ei tietenkään ole tarkoitus estää vahingonkorvausoikeudenkäyntiä siinä tilanteessa, että kilpailuviranomainen ei ryhdy tutkimaan asiaa tai että asia muutoin ei ole tullut kilpailuviranomaisen tutkittavaksi. Seuraavassa tarkastelemme valkoisessa kirjassa esitettyjä näkökohtia sen mukaisessa järjestyksessä.

Jaksossa 2.1. käsitellään ryhmäkanteita. Suomen Kaupan Liiton mielestä ei ryhmäkanteen nostamisoikeutta voida ulottaa esimerkiksi kuluttaja- ja ammatti-järjestöihin. Ryhmäkanteen käytössä tulee olla erityisen vastuullinen, jotta siitä ei tule epäasiallista painostuskeinoa sellaisissakin tilanteissa, joissa vahinkoa ei ole syntynyt.

Jaksossa 2.2. käsitellään osapuolten mahdollisuutta tutustua todisteisiin. Suomen Kaupan Liitolla ei ole erityistä huomautettavaa jaksossa esitetyistä periaatteista sinänsä. Tämä kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei oikeudenkäynti ole vireillä samanaikaisesti kilpailuviranomaisen tutkimusten kanssa. Säännös-tystä tarvitaan ainoastaan siinä tilanteessa, ettei asia edellä esitetyin tavoin lainkaan tule kilpailuviranomaisen tutkittavaksi.

Jaksossa 2.3. käsitellään kansallisten kilpailuviranomaisten päätösten sito-vuutta. Yhdymme jaksossa esitettyihin perusteisiin. Toistamme kuitenkin sen, että tässä jaksossa esitetyt seikat puoltavat nimenomaan sitä, että vahingon-korvauskanne tutkitaan vasta viranomaisen lopullisen päätöksen jälkeen.

Jaksossa 2.4. käsitellään tuottamusta vahingonkorvauksen edellytyksenä. Mielestämme vahingonkorvauksen edellytyksenä tulee olla tahallisuus tai tuottamus. Valkoisessa kirjassa esitetty määritelmä anteeksiannettavasta erehdyksestä poikennee jonkin verran Suomessa vallitsevasta tuottamus-käsityksestä, josta ei nähdäksemme ole syytä poiketa.

Jaksossa 2.5. käsitellään vahingonkorvausta. Mielestämme on syytä säilyttää periaate, että kantajalla on näyttövelvollisuus syntyneen vahingon määrästä. Jos syntyneen vahingon määrää ei pystytä täsmällisesti näyttämään, mutta on selvää, että vahinko on syntynyt, voidaan korvauksen määrä joutua arvioi-maan. Jos korvattavaksi esitetään esimerkiksi myynnin vähenemisestä johtuva tulonmenetys, ollaan lähtökohtaisesti tilanteessa, jossa vahingon määrää ei pystytä näyttämään. Valkoisessa kirjassakin todetaan, että vahin-gon määrä on vaikea arvioida. Pidämme arveluttavana, että komissio voisi esitetyllä tavalla ”laatia puitteet, joissa esitetään ei sitovat käytännön ohjeet kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvien vahingonkorvausten määrän määrittä-misestä esimerkiksi likimääräisen laskutavan tai tappion arviointia koskevien yksinkertaistettujen sääntöjen avulla.” Tällaisilla periaatteilla irtaannutaan liikaa vahingon todellisesta määrästä, jonka tulisi olla ehdoton lähtökohta.

Yhteenvetona korostamme, että valkoisessa kirjassa ei ole osoitettu kilpailu-oikeuden omaavan sellaisia erityispiirteitä, jotka edellyttävät yleisistä vahin-gonkorvausoikeudellisista periaatteista luopumista.

Jaksossa 2.6. käsitellään ylihinnan edelleen välittämistä. Olemme samaa mieltä siitä, että tässä jaksossa käsiteltäviin asioihin liittyy lukuisia ongelmia. Ääritapauksessa on mahdollista, että lopullinen ostaja on useampiportaisessa jakeluketjussa ainoa vahinkoa kärsinyt. Valkoisessa kirjassa ei ole käsitelty lainkaan sitä tilannetta, että jos lopullinen vahingonkärsijä vaatii korvausta hänelle myyneeltä taholta, jolla puolestaan pitäisi olla regressioikeus häntä edeltävään tasoon jne. Tähän kysymykseen tulisi löytyä muu ratkaisu kuin lukuisten oikeudenkäyntien sarja.

Jaksossa 2.8. käsitellään vahingonkorvauskanteiden kuluja. Suomen Kaupan Liiton mielestä oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuus ei kilpailunrikko-misasioissa poikkea muista oikeudenkäynneistä. Pidämme erittäin arveluttavana sitä, että kanteen voisi nostaa ilman kuluriskiä. Ongelma pienenee huomattavasti, jos pääsääntönä on, että kanne nostetaan vasta sen jälkeen, kun kilpailunrikkomisasia sinänsä on lopullisesti ratkaistu. Komissio esittää myös, että vahingonkorvausta koskevia neuvotteluratkaisuja edistetään. Toteamme, että osapuolet ovat tuskin halukkaita neuvottelemaan ennen kuin kilpailuviranomaisen lopullinen ratkaisu on syntynyt. Tämäkin seik-ka tukee edellä esitettyä kanteen nostamisjärjestystä.

Jaksossa 2.9. käsitellään sakkojen määräämättä jättämistä tai lieventämistä koskevien ohjelmien ja vahingonkorvauskanteiden suhdetta. On tärkeää pohtia leniency-järjestelmän ja vahingonkorvauksen välistä suhdetta. Suomen Kaupan Liiton mielestä hyväksyttävä ratkaisu saattaa olla se valkoisessa kirjassa esitetty näkemys, että leniencyn saaneen tahon vastuu rajoitettaisiin niihin vaateisiin, joita sen suorat ja välilliset sopimuskumppanit esittävät. Näiden kysymysten lisäksi olisi syytä pohtia myös sitä, vaikuttaako täysi-määräisestä vahingonkorvauksesta säätäminen kilpailurikkomuksesta tuomit-tavien seuraamusmaksujen suuruuteen.

SUOMEN KAUPAN LIITTO

Juhani Pekkala
Toimitusjohtaja

Lausunto pdf-muodossa: