Kaupan liiton uudeksi työmarkkinajohtajaksi on valittu oikeustieteen kandidaatti Anna Lavikkala, 45. Hän siirtyy Kaupan liittoon Fondia Oy:n lakimiehen ja työoikeuden asiantuntijan tehtävästä.
Anna Lavikkala aloittaa Kaupan liiton työmarkkinajohtajana tammikuussa.

Ennen Fondiaan siirtymistä hän on tehnyt pitkän uran eri tehtävissä Suomen Ekonomiliitto SEFE ry:ssä. Anna Lavikkalalla on monivuotinen kokemus työsuhdelainsäädännöstä, sovintoneuvotteluista, esimiestehtävistä, työsuhdeneuvonnasta ja työoikeudellisesta kouluttamisesta. Hän on  toiminut kirjoittajana useissa työoikeuden käytännön oppaissa ja  esimiestyötä käsittelevässä kirjassa.

Anna Lavikkala aloittaa Kaupan liiton työmarkkinajohtajana 2.1.2013. Hän toimii myös Kaupan liiton toimitusjohtajan sijaisena.

Lisätiedot:
Juhani Pekkala, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 419560, juhani.pekkala(at)kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi