Marraskuu on perinteisesti hiljaista aikaa vähittäiskaupassa. Isänpäivä nostaa kuitenkin miesten kosmetiikan, tietokone- ja konsolipelien, kodin pienelektroniikan, kirjojen, askarteluvälineiden sekä lahjatavaroiden erikoiskauppojen myyntiä.

Marraskuussa vähittäiskaupan myynnin arvo jää keskimääräistä kuukausimyyntiä pienemmäksi. Isänpäivälahjojen ostajat piristävät kuitenkin vähittäiskaupan hiljaista marraskuuta, ja kauppa saa vauhtia myyntiin ennen joulusesongin alkua. Kaupan liiton arvion mukaan kuluttajat käyttävät isänpäivälahjoihin tänä vuonna noin 40 miljoonaa euroa.

Isänpäivänä paketeista löytyy perinteisiä lahjoja, kuten kirjoja, partakoneita, nenäkarvatrimmereitä ja muuta elektroniikkaa. Useista paketeista löytyy myös partavettä, deodorantteja, kosteusvoiteita ja miesten hajusteita.

Keittiötarvikkeet eivät ole äitien yksinoikeus, sillä myös isiä lahjotaan esimerkiksi kunnollisilla keittiöveitsillä. Vaatteista kauppansa tekevät puolestaan sukat, pyjamat, solmiot, vitsikkäät T-paidat ja tohvelit.

”Vaikka isänpäiväksi ostetaankin kakkuja ja valmistetaan illallisia, marraskuu ei ole päivittäistavarakaupan sesonkia. Marraskuussa päivittäistavaroiden myynti on pienempää kuin keskimäärin kuukaudessa. Isänpäivää ei myöskään juhlisteta alkoholilla”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.

Lisätiedot: pääekonomisti Jaana Kurjenoja, Kaupan liitto, p. 040 820 5378, jaana.kurjenoja@kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi