Espoon Leppävaarassa on tapahtunut tänään järkyttävä ampumavälikohtaus kauppakeskus Sellossa, jossa neljä ihmistä on saanut surmansa. Kaupan liitto on syvästi murheellinen tapahtuneen johdosta ja haluaa välittää osanottonsa vainajien omaisille.

"On äärimmäisen murheellista, että tällaista tapahtuu kaupassa, jonka pitäisi olla turvallinen paikka sekä asiakkaille että henkilökunnalle. On meidän kaikkien, kauppiaiden, kaupan työntekijöiden ja koko suomalaisten yhteiskunnan yhteinen asia, että kaupat ja kauppakeskukset olisivat turvallisia paikkoja työskennellä ja asioida", Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

Juhani Pekkala, Kaupan liitto, p. 0400 419560, juhani.pekkala@kauppa.fi