Suomalainen designtalo ja sisustuskauppa Artek avasi verkkomyymälän toukokuussa. Artekilla ei ole ollut aikaisemmin verkkokauppaa eikä yrityksen tuotteita ole voinut tilata muistakaan verkkokaupoista. Nyt avattu kauppa on kansainvälinen ja sieltä voi tilata tuotteita useisiin eri maihin. Artek uskoo, että verkosta kehittyy heidän pääasiallinen myyntikanavansa ulkomaisille kuluttajille muutamassa vuodessa.

Miksi verkkokauppa aukesi vasta nyt?

”Hyvä kysymys. Verkkokauppa on kuitenkin ihan välttämättömyys kansainvälisessä kuluttajakaupassa. Meillä on ollut perinteisesti monia jakelukanavia kotimaassa ja ulkomailla, ja olemme joutuneet rakentamaan verkkokauppaa niin, ettei se mene päällekkäin muiden jakelukanavien kanssa. Emme halua rakentaa erillistä Suomen markkinaa ja kansainvälisiä markkinoita. Emme myöskään ole halunneet tuoda tuotteitamme muihin verkkokauppoihin vaan ainoastaan omaamme”, myymäläpäällikkö Minna Pullila Artekista kertoo.

Käytännön haasteita verkkokaupan rakentamisessa on ollut paljon.

”Yksi esimerkki on tuotepakkausten kehittäminen siihen kuntoon, että ne kestävät kuljetusta. Olemme joutuneet arvioimaan, mitkä tuotteet voidaan pakata helposti kannettaviin pakkauksiin ja uusimaan pakkauksemme. Lisäksi verkkoon on tuotteita muutettu myös kasattavaan muotoon, vaikka perinteisesti Artek toimittaa tuotteet aina valmiiksi kasattuina. Verkkokaupassa on esimerkiksi jakkarasta jalat irti”, Pullila sanoo.

Artekin verkkokauppa on vasta aloitusvaiheessa ja kaupassa on tällä hetkellä kymmenen tuotetta myynnissä. Tuotevalikoima koostuu yleisimmistä valaisimista ja pikkutuolista.

”Uskomme, että verkkokauppa on meidän alalla kasvava trendi, johon täytyy lähteä mukaan”, Pullila näkee.