Myyjien määrä kasvoi viime vuonna Kaupan liiton jäsenyrityksissä yli neljällä prosentilla. Tuoreet palkkatilastot näyttävät siis vahvistavan yritysten julkisuudessakin kertomia tietoja, että myyjiä on palkattu lisää vapautuneiden aukiolojen seurauksena. Samalla myyjien työvoiman vaihtuvuus väheni edellisvuodesta.

Anttilan konkurssista ja kaupan joidenkin suurten työnantajien vaikeuksista huolimatta myyjien määrä kasvoi viime vuonna Kaupan liiton jäsenyrityksissä 4,1 prosenttia. Vielä vuonna 2015 myyjien määrä kutistui 3,6 prosenttia. Viimeksi myyjien määrä kasvoi vuonna 2012, jolloin vähittäiskaupan euromääräinen liikevaihtokin kasvoi yli neljä prosenttia. 

Tiedot käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vuosittain keräämistä palkka- ja henkilöstömääriä kokoavista tiedoista. Tiedot kerätään EK:n jäsenliittojen jäsenyrityksiltä.

Kaupan lievän piristymisen ohella merkittävä syy myyjien määrän kasvuun on reilu vuosi sitten vapautuneet kaupan aukioloajat. Kaupan liiton viime syksynä tekemässä jäsenkyselyssä nimittäin runsas viidennes vähittäiskaupan yrityksistä ilmoitti lisänneensä työntekijöiden määrää vapautuneiden aukiolojen vuoksi ja lähes 40 prosenttia lisäsi osa-aikaisten työtunteja.

Yhä harvempi myyjä vaihtaa työpaikkaa

”Uusien työntekijöiden palkkaaminen ei selvästikään ole jäänyt pelkkien puheiden tasolle. Vielä mielenkiintoisempi tieto on kuitenkin se, että kaupan myyjien vaihtuvuus on pienentynyt. Yhä useampi myyjä siis pysyy vanhassa työpaikassaan eikä vaihda pois”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.

Lisätyötuntien saaminen voi olla yksi syy siihen, miksi enää 29 prosenttia myyjistä vaihtoi alaa tai työpaikkaa, kun edellisenä vuonna näin teki lähes kolmasosa.

Kaikilla kehitys ei kuitenkaan ollut yhtä myönteistä kuin myyjillä, jotka ovat kaupan alan ammattiryhmistä ylivoimaisesti suurin. Varastotyöntekijöiden määrä putosi viime vuonna peräti 14 prosenttia.

”Varastotyöntekijöiden määrän pieneneminen oli odotettua. Kaupan varastot ovat viime vuosina digitalisoituneet vauhdikkaasti, ja tarve perinteiselle varastotyölle vähenee”, Kurjenoja selittää.

Myyjien lisäksi kaupan erityisasiantuntijoiden määrä kasvoi ja työvoiman vaihtuvuus pieneni edellisvuodesta. Myös tämä kehitys on ollut odotettua, sillä alan digitalisoituessa ja esimerkiksi big datan käyttötarpeiden ja -mahdollisuuksien kasvaessa asiantuntijoita tarvitaan aiempaa enemmän.

Kaupan työntekijätason säännöllisen työajan keskipalkka kasvoi viime vuonna prosentin ja vanhoilla työntekijöillä runsaat kaksi prosenttia. Vähintään 34 tuntia viikossa työskentelevien kuukausipalkka oli 2 629 euroa.

Myyjien parantunut työmarkkinatilanne näkyy myös työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoissa. Työttömien, työtä hakevien myyjien määrän kasvu pysähtyi viime marraskuussa ja työttömien nuorten työnhakijoiden määrä jo syyskuussa.

Lisätietoa kaupan työllisyydestä:

Tarkemmat palkka- ja työvoiman vaihtuvuustilastot löytyvät Kaupan liiton jäsensivuilta.