Englantilaiskuluttajien luottamus on palannut kasvuun sen jälkeen kun se kävi kaikkein alhaisimmillaan viime vuonna. Kuluttajat ovat alkaneet uskoa, että heidän oma taloudellinen tilanteensa on paranemassa.

GfK NOP kuluttajaluottamusindeksi nousi kesäkuussa ja oli yhdeksän prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime vuonna tähän aikaan. Vaikka Iso-Britanniassa on edelleen laman kourissa, odotukset yleisen taloudellisen tilanteen paranemisesta kasvavat. Kuitenkin britit ovat edelleen varovaisia suurempien hankintojen suhteen.

Brittiluottamusindeksin luvut ovat samansuuntaisia kuin Tilastokeskuksen maanantaina julkistamat luvut Suomesta. Myös suomalaisten kuluttajien usko omaan talouteen on kasvanut alkuvuoden tilanteesta. Kuluttajat ovat viime kuukausia optimistisempia oman taloutensa suhteen.

Lue aiemmin julkaistu juttu: Kuluttajien luottamus talouteen on noussut hieman