Jotkut kaupat Yhdysvalloissa ja Kanadassa ovat jo ottaneet perinteisen viivakoodin rinnalle uudet, kaksiriviset koodimerkinnät. Uudet koodit, nimeltään GS1 DataBar, sisältävät enemmän tietoa kuin perinteiset koodit. Niiden avulla kauppojen pitäisi pystyä valvomaan varastojaan entistä paremmin.

Yksi käyttökohde uudelle viivakoodille on esimerkiksi tarjouskupongeissa, joissa voidaan esimerkiksi tarjota alennusta kolmesta erillisestä tuotteesta yhdellä koodilla. Toinen käyttökohde ovat irtotuotteet kuten hedelmät ja kasvikset. Pienikokoinen koodi laitetaan valmiiksi tuotteeseen ja näin voidaan ehkäistä esimerkiksi vahingossa tapahtuva väärän tuotteen hintalapun tulostaminen hedelmäpussiin. Esimerkiksi luomutuotteissa hintaero silmämääräisesti samannäköisiin tavallisiin kasviksiin on huomattava.

Seuraava käyttökohde DataBars-koodille ovat todennäköisesti herkkutiskin tuotteet ja tuore liha. Koodia voidaan kehittää niin, että siihen syötetään tieto myös viimeisestä myyntipäivästä. Jos asiakas yrittää ostaa tuotteen, jonka eräpäivä on umpeutunut, kassa hälyttää virheestä.