Dubailainen kamelinmaitosuklaan valmistaja Al Nassma aikoo laajentua myös Euroopan, Yhdysvaltain, Japanin ja Arabian markkinoille lähitulevaisuudessa. Reutersin mukaan yhtiön toimitusjohtaja Martin van Almsick sanoi, että yhtiö suunnitteli lähtevänsä Saudi-Arabian markkinoille ensin, sitten muutaman kuukauden sisällä Bahrainiin, Qatariin, Kuwaitiin ja Yhdysvaltoihin.

Al Nassman perustaja ja omistaja on Dubain hallitsija, sheikki Mohammed bin Rashid al-Maktoum. Yhtiö perustettiin viime vuoden lokakuussa, ja se aikoo tuottaa 100 tonnia ensiluokkaista kamelinmaitosuklaata vuodessa. Al Nassma valmistaa suklaata yhdessä itävaltalaisen suklaatehtaan, Mannerin, kanssa.

"Haluamme olla lähi-idän Godiva", sanoo van Almsick. "Meillä on luksustuote, joten emme koskaan tule myymään supermarketeissa."

Kamelinmaitoa pidetään terveellisempänä kuin lehmänmaitoa. Kamelinmaidossa on viisi kertaa enemmän C-vitamiinia, vähemmän rasvaa, vähemmän laktoosia ja enemmän insuliinia, joten se sopii van Almsickin mukaan hyvin myös diabeetikoille ja laktoosi-intoleranssista kärsiville.