Terveellisen elämäntapojen myötä tuoreista ja vitamiinipitoisista raaka-aineista valmistettujen mehujen ja smoothieiden kysyntä on lisääntynyt. Kaupat ovat vastanneet kysyntään perustamalla myymälöihinsä omia mehustuspisteitä. Verohallinto on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan myymälöissä valmistetuista mehuista ja smoothieista on maksettava virvoitusjuomaveroa.

Verohallinnon tiedotteen mukaan myymälöissä puristetulle mehuille tai smoothielle on omat tullinimikkeet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupan omalla tai sen vuokraamalla mehustuskoneella tai muulla laitteella valmistetusta tuoreesta mehusta tai smoothiesta on maksettava virvoitusjuomaveroa.

Virvoitusjuomavero koskee yrityksiä, joiden tuottamien juomien määrä on yli 50 000 litraa kalenterivuodessa. Vaikka kaupan tuottamien juomien määrä jäisi alle 50 000 litran raja-arvon, jolloin veroa ei tule suoritettavaksi, on kauppa ilmoitusvelvollinen. Verohallinto katsoo alle 50 000 litraa kalenterivuodessa virvoitusjuomia tuottavan kaupan pientuottajaksi, jonka tulee antaa pientuottajailmoitus.

Kaupan sisällä – esimerkiksi shop in shop -periaatteella – toimiva smoothie- tai mehubaari on itse velvollinen suorittamaan virvoitusjuomaveroa. Merkitystä ei ole sillä, hankkiiko smoothiebaari tuoretuotteet kaupasta vai esimerkiksi tukusta. Verohallinnon mukaan verovelvollisuutta ja yrityksen tuotantomäärää tarkastellaan y-tunnustasolla. Näin ollen, jos saman y-tunnuksen alla toimii useita kauppiaita, lasketaan näiden tuottamien juomien määrät yhteen. Jos yhteenlasketut juomamäärät ylittävät 50 000 litraa kalenterivuodessa, kauppiaiden on maksettava virvoitusjuomaveroa.

Kuva: 123RF