Suositun lähimaksun enimmäisraja nousee 25 eurosta 50 euroon kuluvan viikon perjantaina 12. huhtikuuta. Muutosta ovat toivoneet niin kuluttajat kuin kaupatkin.

Lähimaksu 50:een euroon asti mahdollistuu sitä mukaan, kun kaupat ehtivät päivittää maksupäätteensä uuden rajan mukaisiksi.

Muutos saa kiitosta niin kuluttajien kuin kaupankin suunnalta. ”Lähimaksaminen on niin asiakkaille kuin kaupoillekin helppoa ja nopeaa. Maksamisen sujuvuuden kannalta on hienoa, että rajaa nostetaan”, sanoo Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen.

Hän uskoo, että lähimaksaminen lisääntyy entisestään uudistuksen myötä. ”Lähimaksaminen on kasvattanut suosiotaan koko ajan. Päivittäistavarakaupan keskiostos korttimaksuissa on tällä hetkellä noin 26−27 euroa, eli juuri ylittyy tuo entinen lähimaksun raja. Uudistuksen käyttöönoton jälkeen lähimaksaminen lisääntyy varmasti”, Loikkanen uskoo.

Turvallinen tapa maksaa

Lähimaksu on turvallinen maksutapa, koska pin-koodia ei tarvitse näppäillä. ”Tämä helpottaa esimerkiksi ikääntyneiden ihmisten kaupassa asioimista, sillä ei ole pelkoa, että joku yrittäisi kurkkia koodia olan yli. Lähimaksaminen ei myöskään vaadi käteisen pitämistä mukana kaupassa asioidessa”, Loikkanen sanoo.

Hän ei usko, että enimmäisrajan korottaminen lisäisi ongelmia. ”Niissä Euroopan maissa, joissa rajaa on nostettu, eivät väärinkäytökset ole kuitenkaan nousseet”, Loikkanen vahvistaa.

Hän muistuttaa kuitenkin, että niin lähimaksamisessa kuin kaikissa muissakin maksutavoissa on riskinsä. ”Jos kortti varastetaan, on toki mahdollista, että varas ehtii saada lähimaksutoimintoa käyttämällä ostoksia tehtyä. Jossain vaiheessa kuitenkin tarkastetaan myös pin-koodi, ja näin kortin käyttäminen estyy”, Loikkanen sanoo. ”Tunnusluvun tarkastamisesta päättää kortin liikkeellelaskija, ja tämä voi määrätä, että pin-koodi tarkastetaan tavanomaista useammin.”

Kun lähimaksaminen otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2013, sen toivottiin vähentävän käteisen käyttöä. ”Juuri näin on tapahtunut, ja käteisen käyttäminen vähenee edelleen joka vuosi. Kaupan kannalta tämä on positiivinen asia, koska käteisen rahan käsittely on kaupalle kallista. Kun kauppiaan kulut vähenevät, niin siitä hyötyy myös kuluttaja”, Loikkanen toteaa.  

Kuva: 123RF