Lokakuussa pinkki väri pilkistelee siellä täällä: rusettina rinnassa, pinkkinä pukeutumisena tai pinkinsävyisinä tuotteina. Roosa nauha -kampanja jatkuu lokakuun ajan ja tänä vuonna teemana on Paluu arkeen ja unelmiin.

Teemalla halutaan kertoa, että nykyään yhä useampi rintasyöpään sairastunut nainen paranee, mutta tarvitsee tukea sairauden jälkeenkin. Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Tiina Palva kertoo, että rintasyövän hoidot saattavat aiheuttaa haittoja vielä hoitojen päätyttyä.
"Haitat liittyvät enimmäkseen naishormoni estrogeenin vähentyneeseen määrään elimistössä. Vaihdevuosille tyypilliset oireet kuten kuumat aallot ja hikoilu voivat haitata elämää. Osa tuntee itsensä pitkään uupuneeksi."

"Paluu arkeen helpottuu, kun potilas saa asianmukaista tietoa omasta sairaudestaan, hoidosta ja niiden vaikutuksista. Usein auttaa myös vertaistuki saman sairauden läpikäyneiltä", Palva kertoo.

Roosa nauha -keräykseen annetut lahjoitukset ohjataan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon, josta jaetaan vuosittain varoja kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen ja asiantuntevaan neuvontaan. Kampanjan tunnus on roosa silkkinauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman.

Kaupan ketjuista Roosa nauha -kampanjassa ovat mukana mm. Jysk, K-supermarket ja Lindex. Roosa nauha -kampanjan verkkosivuilta voi hankkia itselleen Syöpäsäätiön kampanjatuotteita ja tulostaa itselleen ostoslistan muiden yhteistyökumppaneiden kampanjatuotteista.