LVI-teknisten tuotteiden tukkumyynti laski hieman toisella vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna, kertoo LVI-Teknisen Kaupan liitto ry. Hyvän suhdanteen rakentamisessa odotetaan kuitenkin jatkuvan.

Tukkumyynnin arvo oli huhti−kesäkuussa 267 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2016 toisella neljänneksellä oli 273 miljoonaa euroa.

Kuluvan vuoden hyvän ensimmäisen kvartaalin ansiosta koko alkuvuoden myynnit ovat vielä edellisvuoteen nähden positiivisia. Tammi−kesäkuun 2017 tukkumyynnin arvo oli 510 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2016 oli vastaavaan aikaan 495 miljoonaa euroa