Maidottomien tuotteiden kulutus kasvaa Suomessa kohisten. YLE Uutisten mukaan elintarvikeyritysten ja maahantuojien mukaan maidottomien tuotteiden myynti lisääntyy kymmenen prosenttia vuodessa.

Soija- ja kaurapohjaiset elintarvikkeet kuuluvat erityisruokavaliota noudattavien lisäksi myös yhä useamman keskivertokuluttajan ruokapöytään. Kasvipohjaisia elintarvikkeita valmistava Raisio uskoo, että soijajugurtit ja kaurakermat eivät ole enää vain maitoallergisten ja kasvissyöjien juttu.

Raision elintarvikeyksikön johtaja Markku Krutsin kertoo YLE Uutisille, että yhtiön tähtäimessä ovat erityisesti omasta ja ympäristön hyvinvoinnista kiinnostuneet naiset. He käyttävät maidottomia tuotteita omasta halustaan, eivätkä allergian pakottamina.

Biofermessä on huomattu, että maidottomien tuotteiden käyttäjiksi on tullut entistä enemmän miehiä.
"Maidottomia tuotteita käytetään paljon erilaiseen vatsaoireiluun", kertoo Biofermen toimitusjohtaja Merja Scharlin.

Maidottomat elintarvikkeet ovat saaneet kaupoissa parin viime vuoden aikana yhä enemmän hyllytilaa, mutta myynti on vielä pientä maitotuotteisiin verrattuna.