Uudessa-Seelannissa on kehitelty lihalla maustettu suklaa, joka on kehittäjänsä mukaan suosittu miesten keskuudessa.

Elintarvikekemisti Hanna Fredrikin hirvenliha-suklaatryffelit on valmistettu tummasta suklaasta, jonka sisällä on suolaista kuivattua lihaa. Aluksi suklaan maun on sanuttu olevan savuinen, jonka jälkeen tulee vahva suklaan maku. Jälkimaussa on vivahteita salamista.

Pieniä makkaran muotoisia herkkuja tarjoiltiin Uuden-Seelannin lihatuottajien yhdistyksen konferenssissa.

FoodNavigatorin mukaan tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun lihaa on yhdistetty suklaaseen. Viime vuonna chigagolainen suklaanvalmistaja Cosges aiheutti kohua, kun sen Mo's Bacon Bar toi suolalla ja savupekonilla maustetun suklaan Atlantin yli Englantiin. Sulkaa myytiin loppuun 48 tunnissa sen saapumisesta kauppojen hyllyille.