Jopa pari sataa pienyrittäjää puuhaa omaa tavarataloa pääkaupunkiseudulle. Pienyrittäjät ovat tympääntyneet syrjäisiin ja hiljaisiin myymäläpaikkoihin. Messuhallin kaltainen kauppapaikka kokoaisi pienyritykset kätevästi yhteen. Myös kustannussäästöt houkuttelevat.

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan hankkeessa on mukana Suomen Pienyrittäjien jäseniä sekä yksittäisiä yrittäjiä. Tuoteryhmät koostuisivat mm. elintarvikkeista, luomutuotteista, huone- ja työkaluista,
tekstiileistä, rakennustarvikkeista sekä käsitöistä. Samassa yhteydessä voisi olla
käynnissä myös pienimuotoista tuotantoa kuten ompeluateljee tai kultaseppä.

Tavaratalolle etsitään paikkaa Helsingistä tai lähikunnista. Keskustaan liikettä on vaikea
saada tehokkuusvaatimusten vuoksi, joten todennäköistä on talon sijoittuminen keskustan
liepeille. Toiveena on, että tilat voitaisiin vuokrata joltain kaupungilta. Aikataulu on avoinna, mutta rakentaminen halutaan aloittaa mahdollisimman pian. Myöhemmin tavarataloja voitaisiin perustaa muidenkin kasvukeskusten liepeille.

"Tällainen olisi myös turistia kiinnostava kohde, koska turistit näkevät tavalliset tavaratalotuotteet jo omassa maassaan.", hankkeen puuhamies, yrittäjä Martti Ollila sanoo. Kunnallispolitiikot suhtautuvat Ollilan mukaan myönteisesti tavarataloon.

Yrittäjäprofessori Arto Lahti arvioi, että 200 pienyrittäjän keskittäminen saman katon alle
työllistäisi tuhat henkilöä. Jos tavarataloja saataisiin maahan parikymmentä, työllistävä
vaikutus nousisi noin 20 000 työpaikkaan.

Keskitetyn myymälän kulut putoaisivat viidesosaan yrittäjäkohtaisen liikkeen kustannuksista. Perinteisistä kauppahalleista tavaratalo eroaisi siten, ettei siellä olisi välttämättä kussakin pisteessä henkilökuntaa. Talossa olisi yhteinen kassapalvelu, valvonta ja markkinointi.