Ruuan arvonlisävero laskee lokakuussa 12 prosenttiin. Asiantuntijat ennustavat, että ruuan hinta tulee halpenemaan selvästi vuoden loppuun mennessä.

Ruuan kuluttajahintojen pitäisi laskea arvonlisäveronalennuksen ansiosta 4,3 prosenttia. Näin tapahtuu mikäli kauppiaat siirtävät alennuksen täysimääräisenä ruuan hintoihin. Hintaseurantatyöryhmän puheenjohtaja Antti Riivari kertoo Talouselämälle, että alennusten täysimääräisestä siirrosta on tullut kaupalle imagokysymys. Hän uskoo, että kauppiaat siirtävät veronalennuksen ruuan hintoihin.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professori Jyrki Niemi puolestaan arvoi Kauppalehdessä, että vuoden lopulla elintarvikkeiden hinnat laskevat seitsemän prosenttia vuoden alusta.

Suurin osa alennuksesta johtuu toki arvonlisäverosta, mutta loppu tulee muun muassa siitä, että kaupan hintapaineet on purettu viime vuoden korotuksiin.

"Vaikka ruuan hintaan vaikuttaa moni seikka, eniten määrää kysynnän ja tarjonnan tilanne. Maidosta on meillä maksettu huippuhintoja, mutta nyt siitäkin on kotimaan tuotanto tasoissa kulutuksen kanssa", Niemi sanoo Kauppalehdelle.