Sanoma-konserniin kuuluvan Sanoma Traden liikevaihto pieneni tammi-kesäkuussa 5,5 prosenttia. Kioskikaupan liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä.

Suomessa Sanoma-konsernin kioskikaupan asiakasmäärät alkoivat kasvaa vuoden 2009 alkupuolella. Samoin Liettuassa, Venäjällä ja Romanian uusissa toiminnoissa liikevaihto kasvoi hieman.

Kirjakauppa kävi vaisusti niin Suomessa kuin Virossakin. Kirjakaupan liikevaihto oli 46,9 miljoonaa euroa.

Elokuvateattereissa sen sijaan oli melko vilkasta. Vuosi 2008 oli Suomessa elokuvissakäyntien suhteen ennätysvuosi, ja kävijämäärät ovat Sanoman mukaan jatkaneet tasaista kasvuaan vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Talouden taantuma ja yksityisen kulutuksen väheneminen ovat vaikuttaneet elokuvateattereiden kävijämääriin Baltian maissa, joissa erityisesti Latviassa liikevaihto laski.

Sanoma Trade jatkaa ketjukonseptien kehittämistä kaikissa liiketoiminnoissa. Tämä tarkoittaa ketjuhallinnan tehostamista ja asiakastarpeiden huomioimista tuote- ja palvelutarjoomassa.