Vähittäiskaupan myynti laski syyskuussa 1,6 prosenttia vuoden 2008 syyskuusta. Tilastokeskuksen mukaan myynnin määrä laski samana aikana 1,4 prosenttia.

Tilastokeskuksen eilen julkistaman kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien talous on kuitenkin lokakuussa jatkanut vahvistumista. Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 12,3, kun se syyskuussa oli 11,7 ja elokuussa 8,2. Lokakuussa kuluttajien luottamus oli jo suunnilleen pitkän ajan keskimääräisellä tasolla ja samalla selvästi vahvempi kuin vuosi sitten.

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta paranivat lokakuussa edelliskuuhun verrattuna. Näkemykset maan talouskehityksestä olivat viimeksi yhtä valoisat vuonna 1997. Sen sijaan arviot sekä yleisestä että omasta työttömyydestä olivat edelleen synkät.

Säästämismahdollisuuksiaan kuluttajat pitivät yhä hyvinä, ja lokakuussa ajankohta oli heidän mielestään otollinen lainanotolle ja varsinkin kestotavaroiden ostamiselle. Inflaation uskottiin kiihtyvän seuraavan vuoden aikana.