Tiimari-konserni keskittyy jatkossa Tiimarin kauppatoimintojen kehittämiseen. Liikelahjoja ja PR-tuotteita tarjoavalle Tiimoren liiketoiminnalle etsitään uusia vaihtoehtoja. Tiimoren henkilöstön kanssa aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat kahdeksaa henkeä.

Tiimarin liikevaihto laski kakkoskvartaalilla kolme prosenttia prosenttia ja oli 15,6 miljoonaa euroa. Toiseksi merkittävimmän sesongin, pääsiäisen myynti jäi viime vuodesta noin kuusi prosenttia, mutta oli selvästi keskimääräistä alkuvuoden kehitystä parempi.

"Alkuvuoden myyntimme oli pettymys", sanoo Tiimarin toimitusjohtaja Hannu Krook. Hän kertoo, että tulosparannusohjelman toimepiteet tulevat vaikuttamaan kolmannesta kvartaalista lähtien.

"Fokuksemme on edelleen Tiimari Suomen ja Gallerix-konseptin kilpailukyvyn kehittämisessä. Lanseeraamme syksyn aikana useita uusia myymäläliikennettä tukevia tuoteryhmiä - osana strategiaamme on myös brändituotteiden vahvempi näkyminen valikoimissamme", Krook sanoo.