Tokmanni-konsernin uusin Robinhood myymälä avautuu Lahdessa aivan Laune-keskuksen välittömään läheisyyteen. Uusittu myymälä työllistää 23 henkilöä, jotka työskentelivät aiemmin Tarjoustalon palveluksessa.

"Robinhood on Lahdessa tunnettu alueellinen brändi. Se on osoittanut toimivuutensa koko Lahden seudulla. Siksi päätimme myymälän remontoimisen ja uudistetun ilmeen mukana vaihtaa aiemmin Tarjoustalona tunnetun myymälämme Robinhoodiksi", kertoo Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Halpakauppa pärjää tiukassa taloustilanteessa
Toimitusjohtaja Väänänen näkee halpakaupan pärjänneen tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa varsin hyvin.
"Alkuvuosi on sujunut hyvin. Myynti on kasvanut viime vuoteen verrattuna ja uskomme tämän hyvän vireen jatkuvan syksylläkin. Tämä kertoo hyvin siitä, että olemme onnistuneet tarjoamaan ihmisille juuri heidän tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa sopivia ja oikean hintaisia tuotteita."

Väänänen jatkaa, että Tokmannin koko Suomen kattava myymäläverkosto on aluepolitiikkaa parhaimmillaan. Toimimalla haja-asutusseudulla ja pienemmissä taajamissa sekä kaupungeissa konserni palvelee suurta osaa suomalaisia.
"On kaikkien etu, jos kaupan palvelut ovat siellä, missä asiakkaatkin. Ihmiset tarvitsevat, ja ansaitsevat, perushyödykkeensä kilpailukykyiseen hintaan ja kotinsa lähistöllä, mieluiten polkupyörämatkan etäisyydellä."