Suomi etsii taloudellisen kasvun eväitä. Pelkistetysti voi sanoa, että keskustelu on erikoista, koska Suomi on omilla päätöksillään vapaaehtoisesti rajoittanut ja rajoittamassa kasvua.

Vuoden alussa on havahduttu julkisuudessakin siihen, että verot kiristyvät ja ostovoima laskee. Kulutus- ja palkkaveroja on kiristetty, mutta kunnat ja valtio eivät ole käytännössä säästäneet vielä senttiäkään. Säästöjä ei ole saatu aikaan. Keväällä niitä saattaa tulla, koska hallitus on ilmoittanut leikkaavansa julkisia menoja samalla summalla kuin veroja kiristetään. Ei varsinainen kasvuhanke.

Mitä muuta on tehty? Hallitus vei juuri ennen joulua eduskuntaan Terveen kilpailun ohjelman. On mielenkiintoista nähdä, parantaako se aidosti kilpailua vai onko se vain tapa lisätä sääntelyä päivittäistavarakauppaan. Jo tähän asti kilpailuviranomaisilla on ollut välineet puuttua epäterveeseen kilpailuun. Siitä näkökulmasta harjoitus on turha, mutta ilmeisesti poliittisesti tuottava.

Käytännössä ohjelma heijastelee EU:ssa käytävää keskustelua. Brysselissä maatalouslobby on näkyvä ja kuuluva, koska EU on suurelta osaltaan maataloustukea jakava järjestelmä. Brysselin kaiut kuuluvat täälläkin hallituksen ja  MTK:n kannanotoissa.

Hallitus päätti puuttua myös rakentamiseen. Se korotti varainsiirtoveroa ja ulotti sen koskemaan kiinteistöosakeyhtiöiden lainaosuuksia. Lainakatostakin puhutaan. Voi olla, että nousukaudella nämä toimet olisivat perusteltuja, mutta ei juuri nyt. Rakentamisen näkymät ovat todella heikot. Sen tuntee nahoissaan tekninen tukkukauppa.

Tiukentuvat vakavaraisuussäännöt tekevät rahan lainaamisen pankeilta kalliimmaksi. Sen ovat pienemmän yritykset jo saaneet huomata. Silti Suomi keskusteli aivan vakavasti pankkiveron käyttöönotosta.

Itämeren rikkidirektiivistä on valitettu jo pitkään – ja aiheesta. Suomen vienti on jo nyt vaikeuksissa, sitä ei pidä vaikeuttaa lisää. Suomalainen teollisuus saa syrjivästä direktiivistä kompensaatiota, mutta ei tarpeeksi.

EU on täysin oma asiansa. 30 000 EU-byrokraattia pystyy tuottamaan järjettömän määrän erilaisia "kilpailua parantavia ohjelmia", jotka kaikki käytännössä lisäävät sääntelyä. Esimerkkinä vaikka uusi direktiivi verkkokaupan palautusoikeudesta, joka antaa kuluttajille väljät mahdollisuudet palauttaa käytetty tuote takaisin kahden viikon kuluessa.

Tai ns. Retail Action Plan, jonka sisältö on vielä auki, mutta jonka tarkoitus on tehostaa vähittäiskaupan kilpailua. Jo nyt voidaan olla varmoja, että sääntely ja kontrolli lisääntyvät, mutta kilpailu ei. Samanlaisia sävyjä on uudessa tietosuojadirektiivissä, joka on vasta valmistelussa, mutta joka voi olla kaupalle todella kallis. Näissä asioissa suomalaisilla europarlamentaarikoilla olisi loistava hetki profiloitua suomalaisen yritysmaailman puolustajina.

Enää ei oikein jaksa huomauttaa edes viime hallituskaudella päätetystä vähittäiskaupan kaavoituksesta. Tähän mennessä ympäristöministeriö on tyrmännyt kymmeniä hankkeita vasta voimaan tulevan lain perusteella. Suomi olisi tarvinnut nekin investoinnit.

Jos halutaan työllisyytta ja taloudellista kasvua, peruslähtökohtana pitää olla, että kasvua ei rajoiteta. Toiseksi voitaisiin luottaa yrityksiin, jotka kehittävät ideoita, joita asiakkaat ostavat. Markkinat ratkaisevat ja yritykset oppivat nopeasti, jos tuotteet tai palvelut eivät mene kaupaksi.

Kasvua ei saa aikaan huippuverotus ja suuri virkamieskunta. Sen saavat aikaan yritykset. On helppo päätellä, missä kannattaa säästää ja mihin kannattaa sijoittaa. Siinä on Suomen kasvuohjelma.